اليوم TREXIPTV
Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Tällä kertaa keskitytään voimaharjoitteluun.
Starting: 27-04-2026 02:50:00
Ruut ja Jahkob viettävät vuosipäivää. He lähtevät noutamaan kaninkoppia, mutta saavatkin myyjältä ruman ulkohuussin. Ruut on epäileväinen, mutta Jahkob sanoo panevansa asian kuntoon. Perhe juhlistaa koulun päättymistä lettukesteillä, ja kasvihuoneessa lapsia odottaa yllätys.
Starting: 27-04-2026 03:10:00
Karavaanareiden matka kohti keksintöjen ja keksijyyden syvää päätyä jatkuu. Jari Tervo ja Jani Halme ovat varmoja oman mullistavan keksintönsä potentiaalista valloittaa paitsi Suomi, myös koko maailma. Eikä rahantulolta voi välttyä. Tosiasiat alkavat kuitenkin selvitä miehille matkan aikana. Keksijän tie on harvoin helppo eikä lähes koskaan kivuton. Myös Jari ja Jani suorittavat kenttäkokeita omakustanteisesti, pieniä tujauksia nauttien.
Starting: 27-04-2026 03:30:00
Saamelainen Mihkku Laiti on 18-vuotias ja haluaa rap-artistiksi. Hän tuntee sukupolvien perinteisiin liittyvät odotukset mutta myös omat tulevaisuuden toiveet painavat vaakakupissa. Dokumenttielokuva seuraa Mihkkun elämää puolentoista vuoden ajan ja se on kasvutarina kohti muusikon uraa ja orastavaa tähteyttä. Ohjaaja: Petteri Saario. (Suomi 2023) Kuvailutulkattu.
Starting: 27-04-2026 04:00:00
Taiteilija Heikki Harma. Palkkasoturista lähes tuhannen laulun mieheksi. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 27-04-2026 05:20:00
Onko kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelu jo historiaa? Vai onko koskaan ollutkaan muuta kuin Helsingin ja maaseudun vastakkainasettelua? Millaista on elinvoima susirajan tuolla puolen.
Starting: 27-04-2026 06:15:00
Erika hälytyskeikalla ambulanssissa. Jussi kohtaa hankalan potilaan. Mitä kuuluu Miskan syöpäpotilaalle? Heikillä paljon pieniä vaivoja. Jussin harrastus yllättää.
Starting: 27-04-2026 06:45:00
Yhdysvaltalainen asiantuntija lennätetään Runen avuksi erityisen vaikeassa aivoleikkauksessa. Jan yllättyy, ja Emilie on vaikean päätöksen edessä.
Starting: 27-04-2026 07:15:00
31-vuotias Marie Kellgren on kuudennen polven ammattikalastaja. Kalastajan työpäivät ovat pitkiä, ja merelle on lähdettävä säällä kuin säällä, mutta samalla ammatti tarjoaa Marielle tavan voida jatkaa asumista rakkaassa Pellingissä. Pian tilanne kuitenkin muuttuu, sillä kalakantojen pieneneminen tarkoittaa, ettei ammattikalastajana toimiminen ole enää kannattavaa. Toimittaja: Lone Widestam.
Starting: 27-04-2026 07:50:00
Norjalainen Severin Rønes on nykyaikainen yksineläjä, joka asuu Storfjorden-vuonon rannalla. Tänään on aika korjata talon kattoa ja venevajaa. Keväinen patikkaretki ja vierailu piilopirtissä piristävät mieltä.
Starting: 27-04-2026 08:00:00
Søren etsii inspiraatiota ja hassuja esineitä muilta kirpputoreilta. Katrine saa salaisen tehtävän. Jesper on innoissaan kolikkokokoelmasta. Tanskalaissarjassa metsästetään antiikkiesineitä ja kirpputoritavaraa.
Starting: 27-04-2026 08:30:00
Paha kilpailija ja kuivuus uhkaavat Heartlandin tilaa. Lou yrittää haalia asiakkaita ja ratsastaa miesten mukana, kun Amy keskittyy hevosten koulutukseen. Yksi asia kaivelee mieltä.
Starting: 27-04-2026 09:00:00
Huhtikuun soidinmenoja. Ruotsalainen luontodokkarisarja.
Starting: 27-04-2026 09:45:00
Suomalainen maalaismaisema on kokenut suuren muutoksen muutamassa vuosikymmenessä. Vanhan ajan niityt, ahot kedot ja hakamaat ovat lähes kadonneet. Tämä näkyy peltojen lajistossa - pörriäiset ovat pulassa.
Starting: 27-04-2026 09:55:00
Norjalainen arkkitehti Stian Schjelderup suunnittelee näyttäviä koteja ja käyttää mielellään tiloissa yllättäviä ja epätavallisia ratkaisuja. Vanhan puutalonsa Oslossa hän on uudistanut kokonaan ja muokannut sen vastaamaan nykypäivän perhe-elämän vaatimuksia.
Starting: 27-04-2026 10:00:00
Mökin periminen ei ole aina ongelmatonta, varsinkaan jos mökki on osa yhteistä kulttuuriperintöämme. Karsper tutustuu mm. Lars Sonckin ja Tove Janssonin kesämökkeihin.
Starting: 27-04-2026 10:30:00
Katsellaan Tuomon kanssa Pipsa Possu, Arvaa kuinka paljon sinua rakastan, Laurin pallovinkit, Dalin leikkiseikkailut, Älbin ja Pälvikki sekä Muru.
Starting: 27-04-2026 11:00:00
Syksyn pimentyessä jatketaan Elämänsä Biisien selvittelyä. Tänään mukaan lähtevät: Amelie Blauberg, Anna-Kaisa Ikonen, Esko Roine, Taavi Vartia & Virpi Suutari.
Starting: 27-04-2026 12:00:00
Tommi (Antti Luusuaniemi) ja Juhis (Kari Ketonen) järkkäilevät väliaikaiskämppää Iiron (Ilkka Villi) kanssa. Käsikirjoitus: Antti Luusuaniemi. Ohjaus Lauri Nurkse.
Starting: 27-04-2026 13:16:00
Naispappeutta vastustettiin Herran käskyllä ja naisten biologisilla ominaisuuksilla. Naispappeuskiista kesti vuosikymmeniä. Lopulta naiset eivät enää vaienneet. Mukana Elina Vuola, Ritva-Leena Hirvonen, Salla Romo ja Johanna Korhonen.
Starting: 27-04-2026 13:30:00
Päähaasteena tehdään leikkikalu Nooan arkista ja eläimistä, ja yllättävä toinen haaste koettelee kilpailijoiden taitoja.
Starting: 27-04-2026 14:00:00
Liekinheitin upeampana kuin koskaan! Tältä kuulostaa, kun Linda Lampenius, Pete Parkkonen ja Radion sinfoniaorkesteri yhdistävät voimansa kapellimestari Nicholas Collonin johdolla. Timo Hietalan vaikuttavassa sovituksessa herkkyys ja voima kulkevat rinta rinnan. Taltioitu Helsingin Musiikkitalossa. Linda Lampenius ja Pete Parkkonen edustavat Suomea biisillään "Liekinheitin" Wienin Euroviisuissa 12.-16. toukokuuta. Sävellys ja sanoitus: Antti Riihimäki, Lauri Halavaara, Vilma Alina, Linda Lampenius, Pete Parkkonen Sovitus ja orkestrointi: Timo Hietala Ohjaaja: Jussi Buckbee.
Starting: 27-04-2026 14:55:00
Tarrat ja tarratoimikunta provosoivat monia Suviseuroissa, mutta aktivistit eivät anna sen häiritä. Senja ja Anttoni miettivät, millaisia odotuksia heihin on kohdistunut lapsuudesta lähtien. Perheen perustaminen on aina ollut itsestäänselvyys ja lasten saaminen velvollisuus. Mitä he ajattelevat nyt.
Starting: 27-04-2026 15:00:00
Ninni ja Rafael etsivät kirpputorilta suurikokoisia huonekaluja. Rafael on kaivannut Ninniä työmaalla ja on iloinen, kun he ovat jälleen yhdessä. Nyt pidetään kunnon talkoot suvulle ja ystäville.
Starting: 27-04-2026 15:22:00
Johannan menettelytavat toimittajana saattavat hänet ongelmiin. Hammarén ja Marianne pääsevät testaamaan uutta järjestelyä saapuvalla kuormalla. Inkerin tapa tutkia ei miellytä kaikkia.
Starting: 27-04-2026 15:45:00
3/6. Ruotsin suurlähettiläs Harald Edelstam taistelee näkyvästi pakolaisten puolesta. Brotherusten kotona asuvien pakolaisten poliittiset motiivit ja toiminta huolestuttavat Tapania ja Lysaa.
Starting: 27-04-2026 16:37:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 28-04-2026 00:51:00
Tilkku tekee Nukalle lelun, mutta pettyy, kun Nukka kiinnostuukin surraavasta kärpäsestä.
Starting: 28-04-2026 00:53:00
Pikku Papu tuo Helille ja Maijulle I-kirjaimen. Lauluna Itikoiden internetti.
Starting: 28-04-2026 00:58:00
Tuomo laulaa vuodenajoista.
Starting: 28-04-2026 01:02:00
Roni kertoo keräilevänsä erilaisia keppejä ja esittelee ystäville kokoelmaansa. Annakin innostuu keräilystä ja pyytää ystäviltä ehdotuksia sopiviksi keräilykohteiksi.
Starting: 28-04-2026 01:04:00
Pormestari pyytää palikoita rakentamaan nurmikentän ympärille aidan, mutta palikat ymmärtävät väärin, ja rakentavat koko nurmikentän täyteen aitaa. Aita muodostaa sokkelon, jonka uumeniin on helppo eksyä.
Starting: 28-04-2026 01:11:00
Eeva ja Saga keksivät värileikin.
Starting: 28-04-2026 01:18:00
Uusi ystävä. Naapurustoon saapuu uusi asukas. Martan harmiksi se naukuu. / Jäätelöä. Tuomo paljastaa karmean salaisuutensa: hän ei ole koskaan maistanut jäätelöä. Eliisa ei voi ymmärtää sitä alkuunkaan.
Starting: 28-04-2026 01:19:00
Roope järjestää juhlan, jonka ohjelmaan kuuluu nopeutta vaativa kilpailu. Juokseminen on Kurnulle hankalaa eri pituisten jalkojen takia, joten Jenni haluaa keksiä, miten kilpailusta saadaan reilu.
Starting: 28-04-2026 01:43:00
Jaakko rakentaa nelosen.
Starting: 28-04-2026 01:54:00
Vilja askartelee Marlan suunnitteleman kukkaruukun.
Starting: 28-04-2026 01:55:00
Rossi ystävineen oppii, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää, kun Rymy sotkee itsensä yltä päältä ja sitä luullaan hirmuiseksi Lommolan pedoksi.
Starting: 28-04-2026 02:06:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 28-04-2026 02:17:00
Joulun alla siivekkäät piirtävät lahjatoiveensa joulupukille. Aattona kuusen alla on kuitenkin vain yksi paketti, ja kumpikin lintu uskoo sen kuuluvan itselleen.
Starting: 28-04-2026 02:20:00
Arul selvittää Lohikäärmeherran salaisuuden ja hänen käytöksensä muuttuu hämmästyttävästi. Respawn-pisteessä on uusi laulupeli, jota Lok kaikkien kauhuksi pelaa. Tiana ja Leah hakevat Beccan apuun.
Starting: 28-04-2026 02:24:00
Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Nyt keskitytään parantamaan liikkuvuutta. Ei suomenkielistä tekstitystä.
Starting: 28-04-2026 02:50:00
Ruotsalainen Emily odottaa vauvaa Assafin kanssa, joka asuu Tel Avivissa. Assaf käy lyhyesti Ruotsissa, mutta pian Emily jää taas yksin kasvavan vatsansa kanssa. Ida omistaa kampaamon. Hänen on helppoa puhua asiakkaiden kanssa henkilökohtaisista asioista, mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Milissa kertoo somessa raskaudestaan, mutta tilanne herättää myös ristiriitaisia tunteita.
Starting: 28-04-2026 03:10:00
Naispappeutta vastustettiin Herran käskyllä ja naisten biologisilla ominaisuuksilla. Naispappeuskiista kesti vuosikymmeniä. Lopulta naiset eivät enää vaienneet. Mukana Elina Vuola, Ritva-Leena Hirvonen, Salla Romo ja Johanna Korhonen.
Starting: 28-04-2026 03:30:00
Syksyn pimentyessä jatketaan Elämänsä Biisien selvittelyä. Tänään mukaan lähtevät: Amelie Blauberg, Anna-Kaisa Ikonen, Esko Roine, Taavi Vartia & Virpi Suutari.
Starting: 28-04-2026 04:00:00
Arjen filosofi, paremman ajattelun apostoli. Esa Saarinen keräsi yliopistovuosinaan luentosalit täyteen. Mitä tarkoittaa olla filosofi? Miten syntyy puhutteleva luento? Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 28-04-2026 05:20:00
Pohjanmaa tarjoaa hienoja, lähes silmänkantamattomia lakeuksia. Ilmajoen Alajoki - Nikkola on aava ja näyttävä, Lapuan Alajoki taas mittaluokassaan suurin. Mustasaaren Söderfjärden on meteoriittikraatterina erikoisin.
Starting: 28-04-2026 06:10:00
Nuoruus on tuonut maaseudulle omanlaistaan energiaa. Voiko sitä korvata? Onko maalaislapsuus viatonta maidonjuontia? Millaista on tämän päivän maaseudun kaiho.
Starting: 28-04-2026 06:15:00
Heikki saa hälytyksen: potilas tajuton. Juhannus työllistää Jussin ja edessä isoin haava mitä koskaan on ommellut. Miska kamppailee kiireen kanssa. Erika ja Heikki juhannusvapailla.
Starting: 28-04-2026 06:45:00
Lentokone on matkalla kohti Tanskaa erikoislastin kanssa. Laatikossa on sykkivä sydän, joka antaa Rigshospitaletin naispotilaalle kokonaan uuden elämän.
Starting: 28-04-2026 07:15:00
Arkielämässään San Sjöström on rauhallisesta elämästä ja lautapeleistä nauttiva IT-asiantuntija, mutta kun hän astuu kehään, hänestä tulee trikoisiin ja saappaisiin pukeutunut showpainija The SAN, joka vangitsee yleisön huomion. Toimittaja: Mathias Gustafsson.
Starting: 28-04-2026 07:50:00
Norjalainen Severin Rønes on nykyaikainen yksineläjä, joka asuu Storfjorden-vuonon rannalla. On toukokuu, ja luonto herää talviunesta. Kevättyöt odottavat tekijäänsä, mutta aikaa riittää myös luonnosta nauttimiseen.
Starting: 28-04-2026 08:00:00
10. tuotantokausi, osa 10/10. Frank lähtee Ebeltoftin tilapanimoon valmistaan olutta omasta ohrasta, mutta ensin mallastettu ohra on puhdistettava. Tilalle tulee uusia komeita maatiaissikoja tonkimaan maata.
Starting: 28-04-2026 08:30:00
Caleb palaa Heartlandiin ja auttaa Amya arvoituksellisen islanninhevosen kanssa. Jokin hevosen käytöksessä kertoo, että kaikki ei ole kunnossa. Lou joutuu tekemään yhteistyötä vihollisensa, Nathan Prycen, kanssa.
Starting: 28-04-2026 09:00:00
Huhtikuun kevätkukoistusta. Ruotsalainen luontodokumenttisarja.
Starting: 28-04-2026 09:45:00
Kuovi, Etelä-Pohjanmaan maakuntalintu, on lakeuden tunnistettavin lintu. Suomen kuovikanta on kuitenkin taantunut. Tehoviljellyt pellot eivät tarjoa sille riittävästi kastematoja.
Starting: 28-04-2026 09:55:00
Jan Digerud on norjalainen arkkitehti ja taitelija, jolle muoto on iloinen asia. Suunnittelussaan hän yhdistelee eri aikakausien tyylejä ja antaa pylväiden, kaarien ja värien sävyttää postmodernia ilmettä. Digerud itse asuu "englantilaisessa korttelissa" lähellä Frognerin puistoa Oslossa.
Starting: 28-04-2026 10:00:00
Eri yhteiskuntaluokilla on ollut aina omalaisensa kesämökit. Tänään nähdään klassinen yläluokan huvila, keskiluokkainen kesämökki sekä Tarja Halosen siirtolapuutarhamökki.
Starting: 28-04-2026 10:30:00
Katsellaan Iinan kanssa Urheat pupuset, Sanaleikki, Tie tähtiin, Kielimatkaajat: Henkilökuvat, Vilja hoitaa sekä Untenmaa.
Starting: 28-04-2026 11:00:00
Klassikoiden iltaa tulevat viettämään Elias Salonen, Ilmari Saarelainen, Katri Helena, Linnea Leino & Pirkko Mannola. Katja Ståhl juontaa.
Starting: 28-04-2026 12:00:00
Tommin (Antti Luusuaniemi) appi-isä (Taneli Mäkelä) haastaa miehen urheilukilpailuun. Juhis (Kari Ketonen) värvätään mukaan. Käsikirjoitus: Antti Luusuaniemi.
Starting: 28-04-2026 13:15:00
Pohjanmaa tarjoaa hienoja, lähes silmänkantamattomia lakeuksia. Ilmajoen Alajoki - Nikkola on aava ja näyttävä, Lapuan Alajoki taas mittaluokassaan suurin. Mustasaaren Söderfjärden on meteoriittikraatterina erikoisin.
Starting: 28-04-2026 13:26:00
Kausi 4. 3/12. Aki, Emilia ja Äijä koettavat selviytyä helteestä. Ari vie lapsensa kyyhkyjahtiin, Aleksi puolestaan lähtee Varangin niemimaalle lohien perässä. Manulla ja Terolla on kisa käynnissä.
Starting: 28-04-2026 13:30:00
Lähdemme Skotlannin länsirannikolta Kyle of Lochalshista. Rata kulkee Ylämaan halki ja Speysiden viskialueen läpi Aberdeeniin. Karjan kuljettamiseen rakennetun radan päätulonlähde on nykyään turismi.
Starting: 28-04-2026 14:00:00
Nita kohtaa exänsä. Kauri ja Leo yrittävät saada selvää toistensa tunteista.
Starting: 28-04-2026 14:45:00
Pelastustyöt hidastuvat, kun loukkuun jääneitä ihmisiä löytyy lisää. Kenet pelastetaan ensin ja ehditäänkö paikalle ajoissa.
Starting: 28-04-2026 15:05:00
Linda Lampenius ja Pete Parkkonen ovat UMK26-voittajat ja Suomen seuraavat euroviisuedustajat! Seurasimme Lindan ja Peten intensiivistä UMK-viikkoa treeneistä aina liveshow'n huipennukseen ja voitonhetkeen asti.
Starting: 28-04-2026 15:55:00
Ariane, Bérénice, Colin, Farid, Maude ja Martine kokoontuvat illalliselle jakamaan kuulumisiaan. Illan aikana pinnan alla kytevät salaisuudet nousevat esiin ja aiheuttavat jännittyneitä keskusteluja ystäväporukan kesken.
Starting: 28-04-2026 16:00:00
Itkuinen Linda pyytää Riinan kotiinsa. Äiti yrittää turhaan houkutella tyttöjä juhlimaan, sillä molempien maailma on romahtanut.
Starting: 28-04-2026 16:21:00
Sigurdur Thordarson, Siggi, hakkeroi koulun tietojärjestelmän 12-vuotiaana. 14-vuotiaana hän paljasti Islannin pankkien korruptiorikokset ja päätyi Julian Assangen lähipiiriin. WikiLeaksissa hän julkisti salaisia dokumentteja, Yhdysvaltojen hallinnon kauhuksi. Sitten ristiriidat maanisen Assangen kanssa kääntävät Siggin WikiLeaksia vastaan, ja täytettyään 18 vuotta hän alkaa vakoilla heitä FBI:n toimeksiannosta. Tämän jälkeen Siggin elämä saa uuden, dramaattisen käänteen: hänet tuomitaan useista väärennös-, kiristys- ja alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. O: Ole Bendetzen. (A Dangerous Boy, Tanska 2024).
Starting: 28-04-2026 16:40:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 29-04-2026 00:51:00
Satumaahan ilmestyy ilmapalloja, mutta Herra Sipuli ei osaa valita suosikkiansa. Niinpä hän pitelee kiinni niistä kaikista. Pikku Pippa keksii keinon, jolla kaikki saavat suosikkipallonsa, myös Herra Sipuli.
Starting: 29-04-2026 00:52:00
Tuomo laulaa lumesta, vesipisaroista ja keväästä.
Starting: 29-04-2026 01:15:00
Hilla opettaa Eetulle muistipelin ja ystävykset innostuvat pelaamaan. Mitä erilaisimmat keskeytykset tekevät pelaamisesta mahdotonta, joten on etsittävä oma, rauhallinen pelipaikka.
Starting: 29-04-2026 01:16:00
Veera ja Loviisa löytävät kirjastosta tarinan tähdenlennosta ja joukkoon kuulumisesta.
Starting: 29-04-2026 01:26:00
Tuure haluaa tehdä ystäviinsä vaikutuksen leipomalla kymmenkerroksisen kakun.
Starting: 29-04-2026 01:29:00
Metsäleiri täyttää vuosia. Sen kunniaksi leiriläiset haluavat jättää muistoja itsestään tuleville sukupolville.
Starting: 29-04-2026 01:40:00
Olivia on tehnyt hienon veneen ja kaikki haluavat leikkiä sillä. Päätetään, että jokainen voi leikkiä sillä omalla vuorollaan.
Starting: 29-04-2026 01:47:00
Kuka leikkii ja kenen kanssa.
Starting: 29-04-2026 01:54:00
Viilumetsän pelastusprikaati turhautuu opossumien jatkuviin hälytyksiin. Kun kolmikko joutuu todenteolla pulaan, apua onkin vaikea saada.
Starting: 29-04-2026 01:56:00
Mimosa ja miehistö ovat niin innoissaan uudesta aarteenetsinnästä, että Tahvon herkulliset ruoat jäävät liian vähälle huomiolle. Tahvo ilahtuu, kun hänen kokkaustaitonsa huomaa yllättävä herkkusuu.
Starting: 29-04-2026 02:07:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 29-04-2026 02:18:00
Johdettuaan sotia useita vuosia, keisari Ašuka päätti hyvittää pahat tekonsa. Hän otti tehtäväkseen luoda hyvää koko Intiaan, mutta perusti ilopoliisin taivuttelemaan kansan onnellisiksi väkisin.
Starting: 29-04-2026 02:21:00
Sannia ärsyttää, ettei voi koskaan luottaa Totin apuun, joten hän pyytää voiman muuttaa veljeään. Joni-Kalevista tulee kuitenkin yllättäen Sannin veli, ja valtikka hajoaa.
Starting: 29-04-2026 02:25:00
Luukas pestautuu töihin isän ravintolaan, kun kuulee, että kuukauden työntekijä saa ruokalistalle nimikkoannoksen.
Starting: 29-04-2026 02:36:00
Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Tällä kertaa hankitaan lisää voimaa ja aerobista kuntoa. Ei suomenkielistä tekstitystä.
Starting: 29-04-2026 02:50:00
Linn odottaa lasta yksin, mikä herättää joissakin kummastusta. Adiolalla on monta rautaa tulessa, mutta hän yrittää silti keskittyä vauvaan. Idan kampaamossa henkilökunta hoitaa tänään toistensa hiuksia. Odotettuun päivään sisältyy myös surua.
Starting: 29-04-2026 03:10:00
Kausi 4. 3/12. Aki, Emilia ja Äijä koettavat selviytyä helteestä. Ari vie lapsensa kyyhkyjahtiin, Aleksi puolestaan lähtee Varangin niemimaalle lohien perässä. Manulla ja Terolla on kisa käynnissä.
Starting: 29-04-2026 03:31:00
Klassikoiden iltaa tulevat viettämään Elias Salonen, Ilmari Saarelainen, Katri Helena, Linnea Leino & Pirkko Mannola. Katja Ståhl juontaa.
Starting: 29-04-2026 04:00:00
Moves Like Summerin musavideossa KAJ jakaa vihdoin todellisen tarinansa viime vuoden viisukulisseista! Matkaa tähdittää 17 nuorta ja taitavaa MLS-tanssijaa, jotka valittiin mukaan Tiktok-haasteella.
Starting: 29-04-2026 05:13:00
Rouva Mielenterveys. Pirkko Lahti on psykologina kohdannut monet kriisit ja niiden jälkihoidon. Mielenterveysseuran näkyvänä toiminnanjohtajana hän nosti esiin monet mielemme ongelmat. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 29-04-2026 05:20:00
Kun ulkomaalaiselta kysyy, mitä Suomesta tulee mieleen, vastaukset eivät koskaan liity kaupunkeihin. Pitäisikö Suomi myös brändätä maalaiseksi.
Starting: 29-04-2026 06:15:00
Erika ja Jussi valistavat alkoholin vaaroista. Miskalla mukava päivä: potilaan kotiuttamista ja aikidoa. Heikki musisoi vanhuksille. Raskas työ vaatii raskasta rautaa.
Starting: 29-04-2026 06:45:00
Christian kamppailee tyrehdyttääkseen verenvuodot uuden sydämen ympärillä. Samaan aikaan Rie ottaa vastaan nuoren miehen, jonka päälle on pudonnut suuri rakennusteline. Onnettomuus vaatii nopeaa ja taitavaa hoitoa.
Starting: 29-04-2026 07:15:00
Uudessakaarlepyyssä asuva Leif Kronqvist on rakentanut korkealaatuisia jousisoittimia jo yli 20 vuoden ajan. Työ vaatii paljon kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Tähän mennessä Leif on rakentanut jo lähes sata viulua ja muuta jousisoitinta. Tie viulunrakentajaksi sai kuitenkin alkunsa hyvin dramaattisen tapahtuman kautta.
Starting: 29-04-2026 07:50:00
Norjalainen Severin Rønes on nykyaikainen yksineläjä, joka asuu Storfjorden-vuonon rannalla, tiettömän taipaleen takana. Kesä lähestyy. Severin on kärsimätön, kun päivät kuluvat niin nopeasti ja töitä on niin paljon.
Starting: 29-04-2026 08:00:00
Perheellä on suuria vaikeuksia selviytyä kuivuudesta ja sen tuomista ongelmista. Ainoa vaihtoehto on etsiä vettä Heartlandin mailta, mutta tuottaako se tulosta? Katie on huolissaan isoisänsä terveydestä.
Starting: 29-04-2026 09:00:00
Muuttoaalto idästä. Ruotsalainen luontodokumenttisarja.
Starting: 29-04-2026 09:45:00
Kun töyhtöhyyppä naukaisee ensi kertaa peltoaukealta, kevät on saapunut. Värikäs ja puuhakas lintu täyttää maiseman soidinlennoillaan, naukumisella ja hauskalla olemuksellaan. Poikasetkin kirmaavat pian näkyville.
Starting: 29-04-2026 09:55:00
Norjalainen arkkitehti Aina Dahle, joka tunnetaan myös nimellä Einar Dahle, on uransa aikana suunnitellut yli 700 taloa. Hänen arkkitehtuuriaan leimaa yksinkertaisuus, selkeät linjat ja runsas valo. Aina Dahlen oma koti on Norjan ensimmäisen naisarkkitehdin Lilla Hansenin suunnittelemassa talossa vuodelta 1929.
Starting: 29-04-2026 10:00:00
Onko lomaa pakko viettää aina samassa paikassa? Ei välttämättä, tuumivat tämän jakson mökkeilijät. Kasper vierailee asuntoautossa, asuntovaunussa ja teltassa.
Starting: 29-04-2026 10:30:00
Katsellaan Veetin kanssa Momolu ja ystävät, Hannes Hamsteri, Isot koneet, Nikkaripossut, Miia ja Roni, Ihmeellinen ihminen sekä Tuuri.
Starting: 29-04-2026 11:00:00
Sitä oikeaa lähtevät arvuuttelemaan Antti Kaikkonen, Harri Henttinen, Kike Elomaa, Mika Poutala & Mira Potkonen. Musiikkiviihdettä suoraan Tampereelta.
Starting: 29-04-2026 12:00:00
Intiimissä live-esityksessä Jare ja Ville Galle palaavat uransa lähtöruutuun. Livessä kuullaan julkaisematon kappale uudelta albumilta ja nähdään nimekkäitä artisteja ja tuottajia, kuten Alma, Lauri Haav, Pessa, Johanna Juhola, Eppu Kosonen ja Antti "RZY" Riihimäki. Taltioitu tammikuussa 2022. 1. JVG: Epoo 2. JVG: Pojatki itkee feat. Lauri Haav & Pessa 3. JVG: Liike on lääke 4. JVG: Hehkuu feat. Alma & Johanna Juhola.
Starting: 29-04-2026 13:15:00
Onko historiaan jäädäkseen aina syötävä sikiöiden sydämiä tai laulettava joku suohon? Suomalaisesta suurmiehistöstä löytyy erikoishahmoja Räpilä-Niilosta Lönnrotin Eliakseen.
Starting: 29-04-2026 13:30:00
Tunturissa linnut, nisäkkäät, jyrsijät ja kalat elävät rinnakkain. Vuodenaikojen vaihtelu, kaamos ja yötön yö luovat erityiset olosuhteet luonnon rikkaudelle. Tarinat tunturissa lähtevät kaukaa, ehkä jopa kolmen miljardin vuoden takaa - arkeeiselta ajalta. Lapissa on tapahtunut kaikki erilaisten vuorten syntyyn liittyvät prosessit eri ajanjaksoina. Tunturi - puurajan yläpuolelle ulottuva, pyöreälakinen vuori - käsittää valtavan määrän taianomaista tunnelmaa. Käsikirjoitus: Maija Flinkman, ohjaus: Marko Röhr, tuotanto: MRP Matila Röhr Productions Oy. (Suomi 2023).
Starting: 29-04-2026 13:53:00
Syksy on koittanut ja Emmalla on alkanut uudenlainen arki. Pauli puurtaa YouTube-videoiden parissa ja Lauri painaa pitkää päivää työmaalla. Kristiinalla odottavan aika käy pitkäksi.
Starting: 29-04-2026 14:00:00
Linda Lampenius ja Pete Parkkonen ovat UMK26-voittajat ja Suomen seuraavat euroviisuedustajat! Seurasimme Lindan ja Peten intensiivistä UMK-viikkoa treeneistä aina liveshow'n huipennukseen ja voitonhetkeen asti.
Starting: 29-04-2026 14:25:00
Krista ja rikosseuraamustyöntekijä Mervi käyvät läpi koevapaussuunnitelmia. Mona ja Francisca jakavat keittiön ja kielen, mutta kommunikointi henkilökunnan kanssa on haastavaa. Pitkäaikainen päällikkö Kaisa pakkaa tavaransa ja vankilaan odotetaan uutta pomoa.
Starting: 29-04-2026 14:30:00
4/6. Suomen ulkoministeriö lähettää tarkastajan Santiagoon. Brotherus ja Jaamala yrittävät siirtää pakolaiset pois kotoaan. Ruotsin suurlähettiläs Edelstam karkotetaan maasta.
Starting: 29-04-2026 15:00:00

Lähes joka viides nuori kohtaa nettikiusaamista päivittäin, ja monessa tapauksessa toiminta voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Kieksi kohtaa kiusaamisen kohteeksi joutuneita nuoria ja heidän vanhempiaan sekä palaa myös omiin kokemuksiinsa kiusaamisesta.
Starting: 29-04-2026 15:51:00
Tarrat ja tarratoimikunta provosoivat monia Suviseuroissa, mutta aktivistit eivät anna sen häiritä. Senja ja Anttoni miettivät, millaisia odotuksia heihin on kohdistunut lapsuudesta lähtien. Perheen perustaminen on aina ollut itsestäänselvyys ja lasten saaminen velvollisuus. Mitä he ajattelevat nyt.
Starting: 29-04-2026 16:20:00
Johannan menettelytavat toimittajana saattavat hänet ongelmiin. Hammarén ja Marianne pääsevät testaamaan uutta järjestelyä saapuvalla kuormalla. Inkerin tapa tutkia ei miellytä kaikkia.
Starting: 29-04-2026 16:42:00
Lyhytelokuva seuraa saamelaisaktivisti Niillas Sombyn tarinaa 1970- ja 80-luvun taitteen Norjassa, keskellä Altajoen konfliktia. Yritys pysäyttää vesivoimalahanke joella päättyi henkilökohtaiseen tragediaan ja pakomatkaan Kanadaan. Dokumentti yhdistää arkistokuvaa, uudelleenkuvattuja kohtauksia ja myyttisiä elementtejä. Niillaksen oma ääni kuljettaa katsojaa matkalla vankeudesta vapauteen ja kysyy: mitä saamelaisten oikeuksille ja luonnolle tapahtuu nyt? O: Marja Helander ja Liselotte Wajstedt. T: Paranord Film, Sons of Lumière, Vaja Film Productions, Filmpool Nord, Fount Films (2025).
Starting: 29-04-2026 17:35:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 30-04-2026 00:51:00
Taavi on valmistanut herkullista omenapiirakkaa. Hän panee sen jäähtymään ikkunalaudalle, mutta se katoaa samalla hetkellä kun hän kääntää selkänsä. Kuka sen vei? Kuinka Oravat saavat sen selville.
Starting: 30-04-2026 00:52:00

Tete haluaa pukea päälleen superape-asun ja lähteä ulos leikkimään. Mutta kun asu menee kuraiseksi, Tete on hyvin surullinen. Nyt tarvitaan super-Mama apuun.
Starting: 30-04-2026 01:00:00
Neposen ja Loviisan kirjastosta löytyy tarina nopeasta etanasta ja hitaasta hiirestä.
Starting: 30-04-2026 01:07:00
Pippa löytää "onnenkepin", jonka avulla hän ja Popi auttavat ystäviään. Pippa joutuu kiperän valinnan eteen, kun he huomaavat leppäkertun hädässä.
Starting: 30-04-2026 01:09:00
Liisi järjestää kotonaan piha-olympialaiset, mutta lajit ovat liian vaikeita pienelle Rikille. Onneksi sääntöjä voi soveltaa.
Starting: 30-04-2026 01:16:00
Keväällä luonnosta voi löytää monenlaisia kukkia.
Starting: 30-04-2026 01:28:00
Sateenkaarelan ystävät ovat valmistelleet jännittävän näytelmän, mutta jostain syystä lopputulos on sekava. Sanni rientää suunnittelemaan upeita rooliasuja, jotka helpottavat juonen seuraamista.
Starting: 30-04-2026 01:29:00
Mira ja Viksu mittailevat takapihalle istutettuja auringonkukkia. Miran kukan varsi on muita lyhyempi ja kukka yhä nupussa.
Starting: 30-04-2026 01:42:00
Mira ja Viksu mittailevat takapihalle istutettuja auringonkukkia. Miran kukan varsi on muita lyhyempi ja kukka yhä nupussa.
Starting: 30-04-2026 01:42:00
Pyry haluaa tehdä muotokuvan isästään Pentti Pöllöstä. Lotta lähtee Pyryn kanssa etsimään työhön apua velhoilta, karhumuorilta ja Reima-jetiltä.
Starting: 30-04-2026 01:49:00
Jaakko väsää V-kirjaimen ja keksii sillä alkavia sanoja.
Starting: 30-04-2026 01:56:00
Rolle ja Miksu katsovat Veka Vasaran remonttiohjelmaa, jossa Veka kertookin tulevansa kuvaamaan katsojien remonttikohteita! Rolle ja Miksu pääsevät näyttämään taitojaan idolilleen kiireisen polkupyöräkauppiaan talolla.
Starting: 30-04-2026 01:58:00
Rolle ja Miksu katsovat Veka Vasaran remonttiohjelmaa, jossa Veka kertookin tulevansa kuvaamaan katsojien remonttikohteita! Rolle ja Miksu pääsevät näyttämään taitojaan idolilleen kiireisen polkupyöräkauppiaan talolla.
Starting: 30-04-2026 01:58:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 30-04-2026 02:10:00
Moi! Pikku Kakkosen postin uusi postiaihe on MAATILA. Oletko päässyt joskus kurkistamaan, millaista maatilalla on? Mitä kaikkea siellä tapahtuu? Mikä on sinun mielestäsi kaikkein mielenkiintoisinta? Ovatko ne maatilan koneet, vai eläimet vai kiinnostaako sinua seurata, kuinka vilja ja kasvit kasvavat? Mihin maatilan töihin lapset voivat osallistua? Miten eri vuodenajat vaikuttavat maatilalla? Piirrä kuva ja kerro tarina maatilan elämästä. Lähetä postisi osoitteeseen Pikku Kakkonen, PL 347, 33101 TAMPERE.
Starting: 30-04-2026 02:13:00
Matelijatutkija Outi saa Sonjalta luvan tarkkailla sädekilpikonna Tatua. Auri ja Tommi alkavat epäillä, onko oudosti käyttäytyvä Outi oikea tutkija.
Starting: 30-04-2026 02:14:00
Vaari on unohtanut hääpäivän, ja mummi on tuohduksissa. Vaari etsii pakopaikkaa poikansa perheestä, mutta saakin opetella uudet yhteiselämän pelisäännöt.
Starting: 30-04-2026 02:25:00
Pauli yrittää tehdä toimivan Goldbergin koneen. Pappa yrittää neuvoa sen rakentamisessa, mutta Pauli ei halua kuulla ohjeita.
Starting: 30-04-2026 02:36:00
Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Nyt keskitytään keskivartaloon tekemällä vatsa- ja selkälihasliikkeitä.
Starting: 30-04-2026 02:50:00
Milissalla on vaativa työ, ja nyt raskaus alkaa vaatia veronsa. Linn tapaa äitinsä, joka antaa käytännön apua ja kertoo tunteistaan. Emily tapaa exänsä, jolla on tärkeä rooli vauvan elämässä.
Starting: 30-04-2026 03:10:00
Onko historiaan jäädäkseen aina syötävä sikiöiden sydämiä tai laulettava joku suohon? Suomalaisesta suurmiehistöstä löytyy erikoishahmoja Räpilä-Niilosta Lönnrotin Eliakseen.
Starting: 30-04-2026 03:35:00
Sitä oikeaa lähtevät arvuuttelemaan Antti Kaikkonen, Harri Henttinen, Kike Elomaa, Mika Poutala & Mira Potkonen. Musiikkiviihdettä suoraan Tampereelta.
Starting: 30-04-2026 04:00:00
Pitkän linjan työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen on ollut kolmikannan takuumiehiä. Mitä hän ajattelee nykymenosta työmarkkinoilla? Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 30-04-2026 05:15:00
Maaseudun kuolemasta on puhuttu jo pitkään. Oikeuttaako koronan myötä noussut uusi kiinnostus maaseutuun puhumaan jo maalaisuuden ylösnousemuksesta.
Starting: 30-04-2026 06:15:00
Miska joutuu pohtimaan osaston rauhaan vaikuttavaa asiaa. Erikan potilas on kadoksissa. Jussi joutuu irroittamaan vieheen potilaan sormesta. Heikillä on potilas hoitokodissa.
Starting: 30-04-2026 06:45:00
Kun helikopteri laskeutuu Rigshospitaletin katolle, kaiken pitäisi sujua nopeasti ja sujuvasti. Henkilökunnasta on kuitenkin pulaa, mikä aiheuttaa lisäpaineita töissä oleville.
Starting: 30-04-2026 07:15:00
Musiikkialan freelancer Ann-Marie Walsh tekee lujasti ja päämäärätietoisesti töitä toteuttaakseen oopperaunelmansa. Seitsemäntoista Englannissa vietetyn vuoden jälkeen ei ole kuitenkaan ihan yksinkertaista palata kotimaahan ja saada oopperarooli. Toimittaja: Carina Bruun.
Starting: 30-04-2026 07:50:00
Norjalainen Severin Rønes on nykyaikainen yksineläjä, joka Storfjorden-vuonon rannalla. Tänään hän tekee juhlavalmisteluja, sillä tulossa onän saa juhannusvieraita. Juhlan jälkeen lapset opettelevat heinäntekoa.
Starting: 30-04-2026 08:00:00
Heartland joutuu ikävien juorujen kohteeksi. Huhujen kasvaessa Jack tekee yllättävän ratkaisun. Jessica saa kirjeen isältään, jota hän ei ole tavannut vuosikymmeniin. Nathan raottaa vihdoin Amylle hieman omaa elämäänsä.
Starting: 30-04-2026 09:00:00
Kurjet. Ruotsalainen luontodokumenttisarja.
Starting: 30-04-2026 09:45:00
Lakeuden yllä lekutteleva hento petolintu on tuulihaukka. Se on verrattoman hyvä myyränpyytäjä ja siksi maanviljelijän ystävä. Pesäpöntöllä voi odottaa kuusi - seitsemänkin nopeasti varttuvaa poikasta.
Starting: 30-04-2026 09:55:00
Norjalainen arkkitehti Marina Bauer on erikoistunut suunnittelemaan innovatiivisia tiloja, joista avautuu hienot näkymät luontoon. Hän on modernisoinut vanhoja latoja ja kokeillut uudenlaista puun käyttöä rakentamisessa. Marina Bauer asuu Bergenissä hiljattain uusitussa talossa. Talo sijaitsee huikealla paikalla.
Starting: 30-04-2026 10:00:00
Päivän aiheena ovat ekologiset kesämökit. Kasper tapaa Suomen ekologisen arkkitehtuurin isän, Bruno Eratin, sekä kaksi nuorempaa arkkitehtia, Sofia de Vochtin ja Jussi Virran.
Starting: 30-04-2026 10:30:00
Katsellaan Susannan kanssa Pikkilän katras, Saara ja sorsa, Mutaveijarit, Kiri ja Lolo, Jyrkin ja Neposen tunneloikkia sekä Kengulahti.
Starting: 30-04-2026 11:00:00
Lokakuun illat pimenevät Elämäni Biisi ei. Tänään vieraina: Pertti Ukkola, Annimari Korte, Anssi Kasitonni, Camilla Vuorenmaa & Juha Itkonen.
Starting: 30-04-2026 12:00:00
Joen jalokivi. Ruotsalainen luontodokumenttisarja.
Starting: 30-04-2026 13:17:00
Kausi 4. 4/12. Aleksi ja kumppanit koettavat kääntää onneaan. Manu ja Tero tutkivat lapsuuden rapuvesiä Sannan ja Antin valmistautuessa perinteiselle häämatkalleen. Emilia ottaa uuden askeleen elämässään.
Starting: 30-04-2026 13:30:00
Voimakas tulivuorenpurkaus Islannissa aiheuttaa ilmansaastetta ja maailmanlaajuista ruokapulaa. Mitä syömme, kun sadot epäonnistuvat.
Starting: 30-04-2026 14:00:00
Matkailu- ja ruokaohjelma, missä Kristinn Guðmundsson matkaa ystävänsä Janus Bragin kanssa ja valmistaa hänelle ruokaa. Miehet autoilevat Luoteis-Islannissa, Länsivuonoilla, Dýrafjörðurin vuonon harvaan asutuissa maisemissa.
Starting: 30-04-2026 14:42:00
Juomapelejä, ennakkoluuloja ja traumoja - on polttareiden aika.
Starting: 30-04-2026 15:00:00
Siskokset tapaavat Christianin, joka on aallonpohjassa. Maggien suunnitelma menee myttyyn, kun se ei horjutakaan Christianin asemaa vaan ainoastaan kasvattaa hänen kannatustaan. Kovaan paineeseen joutunut Fie ajaa perheen sen kammoamaan tilanteeseen - julkisen skandaalin keskelle.
Starting: 30-04-2026 15:31:00
Mari on aivan lopussa lähestyvien kirjamessujen ja perhearjen yhdistämisen kanssa. Muuta perhettä lähinnä harmittaa rakkaasta pihapuusta luopuminen. Regina hankkii huomattavan kalliin heräteostoksen.
Starting: 30-04-2026 16:01:00
Kauri ja Leo ovat treffeillä, mutta ilta saa yllättävän käänteen.
Starting: 30-04-2026 16:26:00
Jukka Lindström tarkistaa viikon uutiskattauksen. Mukana näyttelijä-käsikirjoittaja Niina Lahtinen, toimituspäällikkö Vappu Kaarenoja ja koomikko Aatu Raitala. Vieraana Marko Junkkari.
Starting: 30-04-2026 16:40:00
Itkuinen Linda pyytää Riinan kotiinsa. Äiti yrittää turhaan houkutella tyttöjä juhlimaan, sillä molempien maailma on romahtanut.
Starting: 30-04-2026 17:20:00
Lyhytelokuva 30-vuotiaasta maahanmuuttajanaisesta, joka työskentelee sairaalan siivoojana. Marian huomaa, että hänellä on erikoinen vaikutus K7-kellarikerroksen vainajiin. Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Jan Inberg. Kinoproduction Oy, 2015.
Starting: 30-04-2026 17:40:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 01-05-2026 00:52:00
Pikku Tuutti tutustuu nuijapäihin. Ne näyttävät tekevän taikatemppuja, sillä ne osaavat muuttaa omaa ulkomuotoaan.
Starting: 01-05-2026 00:54:00
Inkeri ja Alma järjestävät siilille yllätysvappujuhlat.
Starting: 01-05-2026 01:01:00
Pipsa ja Jyri huomaavat herätessään, että sade on aiheuttanut tulvan, ja heidän talonsa on nyt autiosaari.
Starting: 01-05-2026 01:03:00
Äklökkään serkku, Glog, on käymässä Ylösalaisinmaasta ja hänen oudot tapansa aiheuttavat kaaoksen luokassa. Selviääkö hirviöille, miksi Glog tekee asioita niin oudosti.
Starting: 01-05-2026 01:08:00
Susanna ja Hilla leikkivät kauppaleikkiä, jossa asiakas ei saa puhua ollenkaan.
Starting: 01-05-2026 01:15:00
Äiti tekee töitä tietokoneella ja Malla on lapsenvahtina pikkuveljelleen, Milolle. Onkin melkoinen haaste keksiä Milolle riittävästi mielenkiintoista tekemistä.
Starting: 01-05-2026 01:17:00
Äiti tekee töitä tietokoneella ja Malla on lapsenvahtina pikkuveljelleen, Milolle. Onkin melkoinen haaste keksiä Milolle riittävästi mielenkiintoista tekemistä.
Starting: 01-05-2026 01:17:00
Iina esittelee lasten lähettämiä piirustuksia.
Starting: 01-05-2026 01:28:00
Paten erikoiskuljetus: vihreä jänis. Nikhil ei osaa nukkua ilman vihreää jänistään, joka on joutunut hukkaan. Mikael on päättänyt tehdä jäätelöä kaikille kauniin päivän kunniaksi.
Starting: 01-05-2026 01:34:00
Riku ja Rami selvittävät, miten ja miksi vappua vietetään. Kuullaan myös Rikun ja Ramin vappupuhe.
Starting: 01-05-2026 01:49:00
Puistossa odotetaan auringonpimennystä, mutta jetit ovat kadottaneet kiven, joka on niille tärkeä auringonpimennysten aikana. Aika käy vähiin, kun kivi yritetään löytää.
Starting: 01-05-2026 01:51:00
Liisan kissa Kajo panee Liisan huoneen mullin mallin. Liisa lähtee kissaansa suivaantuneena Ihmemaahan, mutta Kajo livahtaa mukaan. Ihmemaassa Kajo panee hyrskyn myrskyn.
Starting: 01-05-2026 02:02:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 01-05-2026 02:14:00
Oktonautit vastaavat Antarktikselta saapuvaan erikoiseen avunpyyntöön.
Starting: 01-05-2026 02:38:00
Oktonautit vastaavat Antarktikselta saapuvaan erikoiseen avunpyyntöön.
Starting: 01-05-2026 02:38:00
Ytimekäs musikaali paljastaa rupsujen salat. Kaasutaiteilija Löyhkä Lemunen esittelee taitojaan, ja suolistobakteerikuoro säestää. Paukuttelu ei ole koskaan kuulostanut näin hyvältä.
Starting: 01-05-2026 03:02:00
Niilo huolestuu Osmon yksinäisyydestä ja päättää hankkia pojalleen lemmikin. Sellainen lopulta löytyykin, mutta sen ruokavalio on hiukan erikoinen.
Starting: 01-05-2026 03:09:00
Niilo huolestuu Osmon yksinäisyydestä ja päättää hankkia pojalleen lemmikin. Sellainen lopulta löytyykin, mutta sen ruokavalio on hiukan erikoinen.
Starting: 01-05-2026 03:09:00
Juusto kuulee, että kaupunkiin on soluttautunut avaruusolento. Tyttö pitää luuloa järjettömänä, kunnes alkaa uskoa, että on itse muuttumassa avaruusolennoksi.
Starting: 01-05-2026 03:21:00
Lokakuun illat pimenevät Elämäni Biisi ei. Tänään vieraina: Pertti Ukkola, Annimari Korte, Anssi Kasitonni, Camilla Vuorenmaa & Juha Itkonen.
Starting: 01-05-2026 04:00:00
Valtiopäiväneuvos Raimo Vistbacka näki niin SMP:n tuhon kuin Perussuomalaisten nousun. Hän toimi pitkään puolueensa ainoana kansanedustajana. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 01-05-2026 05:15:00
Euroopan suurin yhteinen nimittäjä on ollut sota. Sodassa ovat kohdanneet myös Suomen ja Euroopan kertomukset. Etsimme eurooppalaisuutta Euroopan reunalta, Suomesta.
Starting: 01-05-2026 06:15:00
Kauden päätösjaksossa Kandit pohtivat, kuinka kesä vastuussa lääkärinä on sujunut. Koetukselle ovat joutuneet mielikuvat itsestä lääkärinä ja odotukset työn kiehtovuudesta.
Starting: 01-05-2026 06:45:00
Lisbeth soittaa viulua hätävihkimisessä. Christian joutuu siirtämään joitakin leikkauksia, sillä hänen on tehtävä kiireinen sydänoperaatio. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan.
Starting: 01-05-2026 07:15:00
Sofia Öhman opettaa ruotsia Naantalin lukiossa. Hänestä on innostavaa nähdä, kuinka ruotsin kielestä tulee osa nuorten elämää. Kieltenopettajana hän puskee vastatuuleen, sillä yhä useammat nuoret haluavat keskittyä englannin kielen opiskeluun. Toimittaja: Marie Söderman.
Starting: 01-05-2026 07:50:00
Norjalainen Severin Rønes on nykyaikainen yksineläjä, joka asuu Storfjorden-vuonon rannalla. Metsätöiden jälkeen on vapaa-aikaa, jolloin voi lukea ja tutkia lähiseutujen historiaa. Iltapäivä kuluu souturetkellä.
Starting: 01-05-2026 08:00:00
Koko perhe suuntaa yhdessä Hudsonin rodeoon, ja Caleb ilmestyy myös maisemiin. Amy ja Nathan päättävät osallistua parina yhteen kilpailuista, mutta äkillinen hätätapaus estää heidän aikeensa.
Starting: 01-05-2026 09:00:00
Toukokuun ihanuutta. Ruotsalainen luontodokumenttisarja.
Starting: 01-05-2026 09:45:00
Pohjanmaa tarjoaa hienoja, lähes silmänkantamattomia lakeuksia. Ilmajoen Alajoki - Nikkola on aava ja näyttävä, Lapuan Alajoki taas mittaluokassaan suurin. Mustasaaren Söderfjärden on meteoriittikraatterina erikoisin.
Starting: 01-05-2026 09:55:00
Norjalainen arkkitehti Thomas Thorsnes on mukana projekteissa, joissa rajallinen tila tuo rakentamiseen haasteita. Thorsnes suunnittelee hienostuneita asuntoja, mutta myös asuinyhteisöjä, joissa on otettava huomioon sekä yksityisyys, toiveet että toimivat yhteiset tilat. Thomas Thorsnes asuu remontoidussa talossa, joka on valmistunut sodan jälkeen.
Starting: 01-05-2026 10:00:00
Kun talous on kunnossa, ovat mökitkin vähän komeampia. Kasper maistelee tänään kesämökkien kermaa.
Starting: 01-05-2026 10:30:00
Katsellaan Markon kanssa Ruskea pikkukarhu, Kotilokoulu, Super-Senja: Liikuntavinkit, Petran poppoo, Jönneli sekä Viiru ja Pesonen.
Starting: 01-05-2026 11:00:00
Mikä tarina liittyy tämän illan kappaleisiin? Sen kertovat Mikko Töyssy, Anni Vuohijoki, Reija Wäre, Sami Sykkö & Waltteri Torikka.
Starting: 01-05-2026 12:00:00
4/6. Suomen ulkoministeriö lähettää tarkastajan Santiagoon. Brotherus ja Jaamala yrittävät siirtää pakolaiset pois kotoaan. Ruotsin suurlähettiläs Edelstam karkotetaan maasta.
Starting: 01-05-2026 13:15:00

Muutos pyyhkäisee Okavangon yli, ja kissapetojen on sopeuduttava. Leijonalauman ydin siirtyy etelään, mutta nuoret naaraat jäävät pohjoiseen. Gepardiemo kohtaa tragedian, mutta toivo palaa.
Starting: 01-05-2026 14:06:00
Marianne tarvitsee apua ja kääntyy sen ainoan ihmisen puoleen, johon hän luottaa. Yllättävät uutiset Belgiasta tavoittavat Johannan. Sini muistaa jotakin oleellista illasta, jolloin isä katosi. Inkeri käy kotikäynnillä surevan lesken luona ja löytää yllättävän yhteyden.
Starting: 01-05-2026 15:00:00
Robert Plantin keikka Baselista lokakuulta 2024. Led Zeppelin -legenda esiintyi yhtyeensä Saving Gracen ja muusikko Suzi Dianin kanssa. Konsertissa kuultiin mm. Zeppelin-klassikot Friends, The Rain Song ja Four Sticks.
Starting: 01-05-2026 15:50:00
Euroviisut on yksi iso rakkauskupla, jonne kuka tahansa on tervetullut ja jossa jokainen saa olla sellainen kuin on. Vai saako? Sateenkaarevat esiintyjät ovat usein olleet viisuissa voittoisia - mutta on heitä myös paheksuttu. Kansoja yhdistävään rakkauteenkin mahtuu politiikkaa. Jaksossa aiheesta kertovat muun muassa Nemo, Krista Siegfrids, Baby Lasagna, Anna Muurinen, Dora Royale, Dave Goodman, Dean Vuletic ja Katri Norrlin. O: Pia Asikainen.
Starting: 01-05-2026 17:05:00
Ryhmä islantilaisia muusikkoja, säveltäjiä ja sanoittajia matkustaa Amerikkaan bluesin, jazzin ja rock 'n' rollin synnyinseudulle. He matkaavat niin sanotun Mojon kolmion läpi Nashvillesta aina New Orleansiin asti.
Starting: 01-05-2026 17:35:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 02-05-2026 00:51:00
Pipuna ja Laura pelailevat kanssasi, ja katsovat seuraavat ohjelmat: Fantti ja eläimet, Laula Susannan kanssa, Pampula, Sanaleikki, Nallen laulut ja Tik tak.
Starting: 02-05-2026 00:52:00
Englantilaisen piirrossarjan sankaritar on viisivuotias, hieman pomotteluun taipuva Pipsa Possu, joka asuu iloisen kirjavassa kodissaan pikkuveljensä, Jyrin sekä Isä Possun ja Äiti Possun kanssa. Ja koska he ovat possuja, sarjassa röhkitään paljon.
Starting: 02-05-2026 01:21:00
Saara ja sorsa lähtevät kauppareissulle ostamaan lisää maalia maalauksia varten. Matkalla he tapaavat sateenvarjon.
Starting: 02-05-2026 01:26:00
Kylmä ilma saa Henrietan vilustumaan postikierroksella, ja nuhanenän on paras jäädä kotiin lepäämään.
Starting: 02-05-2026 01:33:00
Heimo ja Hemmo esittelevät erään suosikkikirjaimensa, erittäin maukkaan V-kirjaimen.
Starting: 02-05-2026 01:41:00
Touko on täynnä virtaa ja tykkää kiusoitella toisia, mutta yhtäkkiä Sam ja Julia löytävätkin hänet pihalta ihan jähmettyneenä. Onko Touko taiottu patsaaksi.
Starting: 02-05-2026 01:44:00
Kaikkien seikkailujen sankari Reppu-Heppu kutsuu Sinut mukaan. Seikkailukone arpoo kartan ja yhdessä selvitämme tehtävät ja laulamme matkalaulut. Seikkailuseurana Siina ja Nalle sekä muusikot Isa-Eerika ja Janne.
Starting: 02-05-2026 01:51:00
Tuuri kuulee vanhempien kinastelua ja ryhtyy postinkantajaksi, joka toimittaa anteeksipyyntökirjeen Rontilta Rauhalle. Hankalaksi muuttuva leikki Pommon kanssa opettaa, ettei kinastelu ole vaarallista.
Starting: 02-05-2026 02:14:00
Huomenna on barbalasten ensimmäinen koulupäivä, johon jokainen heistä valmistautuu omalla tavallaan. Kouluun meno on hyvin jännittävää, koska on niin paljon asioita, jotka pitää ottaa huomioon.
Starting: 02-05-2026 02:21:00
Vaari lukee pennuille uusimman kuningas Hauthur -kirjan, ja pennut odottavat innolla jatkoa. Sarjaan onkin tulossa uusia osia, mutta kirjaston hyllytila on loppunut kesken.
Starting: 02-05-2026 02:32:00

Ansala on varma siitä, että liito-oravasta tulisi hänen eläintarhansa vetonaula. Hän on kehittänyt kojeen, jolla hän saa aikaan teleportin haluamaansa paikkaan.
Starting: 02-05-2026 02:44:00
Ansala on varma siitä, että liito-oravasta tulisi hänen eläintarhansa vetonaula. Hän on kehittänyt kojeen, jolla hän saa aikaan teleportin haluamaansa paikkaan.
Starting: 02-05-2026 02:44:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 02-05-2026 02:56:00
Tom haluaa yllättää Marien korjaamalla tämän herätyskellon. Pieni kätkijä on siinä puuhassa kuitenkin näppärämpi ja Arietta kutsutaan apuun. Mutta entä, jos hänkään ei onnistu.
Starting: 02-05-2026 03:07:00
Beatbox-päiväkirjat, osa 2: hylje on noussut uudelle tasolle.
Starting: 02-05-2026 03:18:00
KAH lähettää tarkastajan tukikohtaan. Koko perhe yrittää parhaansa tehdäkseen vaikutuksen tarkastajaan, mutta Takiainen tekee tehtävästä vaikean.
Starting: 02-05-2026 03:19:00
Tirppa pääsee kiipeämään paalikasan päälle, ja Tipu törmää kukkoon.
Starting: 02-05-2026 03:31:00
Tirppa pääsee kiipeämään paalikasan päälle, ja Tipu törmää kukkoon.
Starting: 02-05-2026 03:31:00
Ariadne-kissa saa selittämättömiä raivonpuuskia ja Gazette-hiiri alkaa pelätä ystäväänsä. Bazire haaveilee huilunsoitosta barokkiorkesterin kanssa. Belfort ja Lupin lupautuvat selvittämään, mikä Ariadnea mahtaa vaivata.
Starting: 02-05-2026 03:32:00
Keskiajalla ruoanlaittajat hullaantuivat täysin mausteisiin. Vaikka ne olivat kalliita, mausteita ripoteltiin ylhäisön keittiössä reilulla kädellä ruokaan kuin ruokaan.
Starting: 02-05-2026 03:54:00
Taiteilija Heikki Harma. Palkkasoturista lähes tuhannen laulun mieheksi. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 02-05-2026 04:00:00
Arjen filosofi, paremman ajattelun apostoli. Esa Saarinen keräsi yliopistovuosinaan luentosalit täyteen. Mitä tarkoittaa olla filosofi? Miten syntyy puhutteleva luento? Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 02-05-2026 04:51:00
Paha kilpailija ja kuivuus uhkaavat Heartlandin tilaa. Lou yrittää haalia asiakkaita ja ratsastaa miesten mukana, kun Amy keskittyy hevosten koulutukseen. Yksi asia kaivelee mieltä.
Starting: 02-05-2026 05:50:00
Caleb palaa Heartlandiin ja auttaa Amya arvoituksellisen islanninhevosen kanssa. Jokin hevosen käytöksessä kertoo, että kaikki ei ole kunnossa. Lou joutuu tekemään yhteistyötä vihollisensa, Nathan Prycen, kanssa.
Starting: 02-05-2026 06:32:00
Perheellä on suuria vaikeuksia selviytyä kuivuudesta ja sen tuomista ongelmista. Ainoa vaihtoehto on etsiä vettä Heartlandin mailta, mutta tuottaako se tulosta? Katie on huolissaan isoisänsä terveydestä.
Starting: 02-05-2026 07:14:00
Oskari saapuu Islantiin juhlimaan ystävänsä Kaisan syntymäpäivää. Kaisa yllättää juhlavieraat viemällä heidät neljän päivän hevosretkelle. Tilan suorasukainen emäntä Krunka on väsynyt turisteihin. Kuvailutulkattu.
Starting: 02-05-2026 08:00:00
Stressinhallinta ei ota Nisseltä sujuakseen. Eräänä päivänä hän unohtaa potilasasiakirjoja bussiin ja saa potkut. Nissen isä järjestää pojalleen työn pikkupaikkakunnalta Taalainmaalta. Sitten matto vedetään vielä kerran hänen altaan.
Starting: 02-05-2026 08:45:00
1/10. Sarja kertoo uusperheestä, jonka intohimo on soramontturalli. Teini-ikäiset kaksostytöt Jessica ja Marianne valmistautuvat ensimmäisiin kisoihinsa ja tulevaan kauteen isä-Maken opastuksella.
Starting: 02-05-2026 09:15:00
Suomalaistunut englantilainen Kazimir Kolesnik kiertää ja tutkii outoja tapoja Kainuun kesässä. Osallistumme Kolesnikin kanssa mm. mopedikilpailuun Hyrynsalmella, hiihdämme keskikesällä, käymme savusaunassa ja tutustumme hiljaiseen kansaan.
Starting: 02-05-2026 10:15:00
1/3. Liverpool ja Manchester, Englanti. Intohimoinen jalkapalloturisti Jussi Vatanen tutkii jalkapallon merkitystä Englannissa. Onko kaupallistuminen pilannut vai pelastanut lajin.
Starting: 02-05-2026 11:15:00
2/3. Ruhrin alue, Saksa. Jalkapalloturisti Jussi Vatanen tutkii, miksi paikallinen jalkapallokulttuuri on niin vetovoimaista. Saksassa intohimoisimmat fanit voivat tulla jopa haudatuksi seuran omalle hautausmaalle.
Starting: 02-05-2026 11:57:00
Kohti FIFAn jalkapallon MM-kisoja 2026 -sarjassa ennakoidaan kesän MM-turnausta kisoihin osallistuvien joukkueiden, paikallisen kulttuurin sekä suurimpien tähtien ja puheenaiheiden kautta.
Starting: 02-05-2026 12:30:00
4/6. Suomen ulkoministeriö lähettää tarkastajan Santiagoon. Brotherus ja Jaamala yrittävät siirtää pakolaiset pois kotoaan. Ruotsin suurlähettiläs Edelstam karkotetaan maasta.
Starting: 02-05-2026 13:10:00

Kieksi kohtaa romaninuoria, jotka ovat vaikuttaneet opiskelu- ja uravalinnoillaan elämänsä suuntaan. Romanikulttuurissa kunniaan ja häpeään liittyvät perinteet ovat keskeisessä roolissa, ja tämä voi vaikuttaa romaninuorten elämään. Erityisen haastavassa asemassa ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat romanit.
Starting: 02-05-2026 14:01:00
Syksy on koittanut ja Emmalla on alkanut uudenlainen arki. Pauli puurtaa YouTube-videoiden parissa ja Lauri painaa pitkää päivää työmaalla. Kristiinalla odottavan aika käy pitkäksi.
Starting: 02-05-2026 14:30:00
Lakeuden yllä lekutteleva hento petolintu on tuulihaukka. Se on verrattoman hyvä myyränpyytäjä ja siksi maanviljelijän ystävä. Pesäpöntöllä voi odottaa kuusi - seitsemänkin nopeasti varttuvaa poikasta.
Starting: 02-05-2026 14:55:00
Yhden päivän aikana, maantiellä keskellä kesäistä Suomea, yhdeksän sattumanvaraisen ihmisen ja karkumatkalla olevan koiran kohtalot risteävät peruuttamattomin seurauksin.nnSisarukset Seija ja Sanna ovat matkalla lentokentälle, koska Seija on muuttamassa Kanadaan. Silja ja Ville surevat kuolleen tyttärensä vuosipäivää. Koomikkoduo suhaa pitkästä aikaa työkeikalle, ensihoitajat odottavat tietokilpailuiltaa ja Anita on vihdoin valmis sirottelemaan edesmenneen rakkaansa tuhkat järveen. Maantien varrella liftaa erikoinen mies.nnPakoja & haaveita on hullutteleva, elämänmakuinen ja teatraalinen fantasia, joka rikkoo genrerajoja ja juhlii elämää muistuttamalla kuolemasta.
Starting: 02-05-2026 15:00:00
Pelastustyöt hidastuvat, kun loukkuun jääneitä ihmisiä löytyy lisää. Kenet pelastetaan ensin ja ehditäänkö paikalle ajoissa.
Starting: 02-05-2026 16:25:00
Tanskalainen Petra on päätynyt etsimään uutta potkua rakkauselämäänsä Brasilian lämmöstä. Maassa maan tavalla, joten Petra sujahtaa Rio de Janeiron värikkääseen yöelämään bikineissä ja paljeteissa.
Starting: 02-05-2026 17:15:00
Siskokset tapaavat Christianin, joka on aallonpohjassa. Maggien suunnitelma menee myttyyn, kun se ei horjutakaan Christianin asemaa vaan ainoastaan kasvattaa hänen kannatustaan. Kovaan paineeseen joutunut Fie ajaa perheen sen kammoamaan tilanteeseen - julkisen skandaalin keskelle.
Starting: 02-05-2026 17:45:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 03-05-2026 00:51:00
Voi sentään, Noora-parka on kipeä. Keksivätkö Oravat jotain, mikä piristäisi hänen oloaan.
Starting: 03-05-2026 00:52:00
Voi sentään, Noora-parka on kipeä. Keksivätkö Oravat jotain, mikä piristäisi hänen oloaan.
Starting: 03-05-2026 00:52:00
Tänään Hattunen vie ystävykset hyvin erityiselle seikkailulle, on nimittäin Hattusen syntymäpäivä! Synttäreillä tietysti leikitään ja Hattunen saa lahjankin.
Starting: 03-05-2026 00:59:00
Kaapo joutuu kylpyhetken tullen lopettamaan lennokkileikkinsä. Isän keksimä vedenalainen seikkailu osoittaa, että jos ei yksi leikki toimi, siitä voi luopua ja keksiä muita tapoja pitää hauskaa.
Starting: 03-05-2026 01:12:00
Kullakin lapsella on leikisti omat supervoimat, mutta kenen kyvyt ratkaisevat, kun pallo pitää saada puusta alas.
Starting: 03-05-2026 01:23:00
Anna ja Sella vaihtavat hommia. Yhden päivän ajan Anna hoitaa Sellan puutarhaa, kun Sella puuhailee kotosalla. Kommelluksiltakaan ei vältytä.
Starting: 03-05-2026 01:25:00
Pimeä laskeutuu Vegesauruslaaksoon, ja Karon ja hernesaurusten pitää löytää tie kotiin pimeässä. Verso lähtee kuitenkin hehkuvien chilijalkaisten perään.
Starting: 03-05-2026 01:33:00
6/13. Yökyöpeleitten talossa tapahtuu kummia. Salaperäinen Nakertaja ahmi Agenttiauton, Hossan putket ja Seija Soijan viikset. Syökö mahtikonna koko talon? Kuka estää? Tietysti Agenttinero Naru.
Starting: 03-05-2026 01:38:00
Vaarin puutarhatontut katoavat, ja Tommi löytää pihalta jälkiä, jotka näyttävät ihan pienten käsien tekemiltä. Ovatko tontut heränneet henkiin ja häipyneet käsillään kävellen.
Starting: 03-05-2026 01:47:00
Kausi 2. Kwazii lähtee etsimään mahtavaa aarretta, jota legendan mukaan suojelee kolme taianomaista lentävää miekkaa.
Starting: 03-05-2026 01:58:00
Kausi 2. Kwazii lähtee etsimään mahtavaa aarretta, jota legendan mukaan suojelee kolme taianomaista lentävää miekkaa.
Starting: 03-05-2026 01:58:00
Pennut pelastavat Vanhan Kuoman. Suihkulähde tukkeutuu, ja Jännälahdessa alkaa pärskähdellä. / Pennut pelastavat ponin. Ryhmä Hau etsii kadonneen ponin. Myös poni pääsee auttamaan pentuja.
Starting: 03-05-2026 02:10:00
Gloria tahtoisi leikkiä parhaan ystävänsä Lalan kanssa, mutta yllättäen tällä onkin uusia sammakkokavereita! Gloria tuntuu jäävän ulkopuoliseksi ja pyrkii epätoivoisesti sopimaan joukkoon. Taitaa silti olla hieman nuijapäistä esittää jotain ihan muuta kuin on..
Starting: 03-05-2026 02:33:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 03-05-2026 02:56:00
Laura saa töitä kahvilasta Lotan alaisena. Työkaveruus sujuu hyvin, kunnes pikkusiskon komentelu alkaa ärsyttää.
Starting: 03-05-2026 03:00:00
Kun d'Artagnan haastetaan kolmiosaiseen mittelöön Rotilinnan kanssa, tärkeä tehtävä uhkaa unohtua - ja juuri silloin ovela rikolliskaksikko iskee. Ehtiikö kuninkaan kulta pelastua ennen kuin on liian myöhäistä.
Starting: 03-05-2026 03:11:00
Jaksossa kuullaan jääkaapin keksimisestä.
Starting: 03-05-2026 03:23:00
Anni vastaan Poni. Anni ilmoittaa Ponin lemmikkikilpailuun. Ponilla on kuitenkin toiset aikeet, ja hän ilmoittautuu kisaan omine lemmikkeineen.
Starting: 03-05-2026 03:30:00
Elon koulukuvat epäonnistuvat. Jälkikäteen Elo kamppailee pettymyksen ja nolouden tunteiden välillä, kun hänen ystävänsä yrittävät lohduttaa häntä.
Starting: 03-05-2026 03:42:00
Aaronin palatessa koulusta kotiin hän huomaa, että naapurin Lumi on kasannut kaverinsa kanssa Aaronille tielle esteitä. Kuinka ärsytyksestä pääsee yli.
Starting: 03-05-2026 03:44:00
Äiti on taas valehdellut Senjalle. Miisa tekee koulussa pahimman temppunsa koskaan. Kuvailutulkattu.
Starting: 03-05-2026 03:47:00
Cheerleadingin MM-mitaleista kisataan myös vuonna 2026 Floridan Orlandossa. Tässä koostelähetyksessä seurataan naisten cheersarjaa sekä sekacheersarjaa. Selostaja Niklas Hagel, asiantuntija Ina Tiittula.
Starting: 03-05-2026 04:00:00
Rouva Mielenterveys. Pirkko Lahti on psykologina kohdannut monet kriisit ja niiden jälkihoidon. Mielenterveysseuran näkyvänä toiminnanjohtajana hän nosti esiin monet mielemme ongelmat. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 03-05-2026 04:00:00
Pitkän linjan työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen on ollut kolmikannan takuumiehiä. Mitä hän ajattelee nykymenosta työmarkkinoilla? Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 03-05-2026 04:51:00
Heartland joutuu ikävien juorujen kohteeksi. Huhujen kasvaessa Jack tekee yllättävän ratkaisun. Jessica saa kirjeen isältään, jota hän ei ole tavannut vuosikymmeniin. Nathan raottaa vihdoin Amylle hieman omaa elämäänsä.
Starting: 03-05-2026 05:50:00
Heartland joutuu ikävien juorujen kohteeksi. Huhujen kasvaessa Jack tekee yllättävän ratkaisun. Jessica saa kirjeen isältään, jota hän ei ole tavannut vuosikymmeniin. Nathan raottaa vihdoin Amylle hieman omaa elämäänsä.
Starting: 03-05-2026 05:52:00
Koko perhe suuntaa yhdessä Hudsonin rodeoon, ja Caleb ilmestyy myös maisemiin. Amy ja Nathan päättävät osallistua parina yhteen kilpailuista, mutta äkillinen hätätapaus estää heidän aikeensa.
Starting: 03-05-2026 06:32:00
Koko perhe suuntaa yhdessä Hudsonin rodeoon, ja Caleb ilmestyy myös maisemiin. Amy ja Nathan päättävät osallistua parina yhteen kilpailuista, mutta äkillinen hätätapaus estää heidän aikeensa.
Starting: 03-05-2026 06:34:00
Kaisa ei ole varma, mitä kaikkea yön tapahtumista pitäisi muistaa tai unohtaa. Krunka ottaa ryhmän haltuun ja Oskarin yritys löytää paikkaansa hevosten ja ihmisten joukossa saa uuden käänteen. Kuvailutulkattu.
Starting: 03-05-2026 07:17:00
Ymmärrämmekö luonnon arvon vasta, kun näemme sen suuruuden omin silmin? Anders kiipeää Kebnekaisen huipulle, ja Joakim matkustaa Malediivien luonnonsuojelualueelle tapaamaan rauskuja.
Starting: 03-05-2026 08:00:00
2. tuotantokausi, osa 9/12. Kesä on kukkeimmillaan, ja nyt päästään maistamaan uusia perunoita. Frank tekee perinteisen heinäharavan. Miehen mielessä on vielä yksi unelma: viktoriaaninen kasvihuone.
Starting: 03-05-2026 09:00:00
Talven taistelut! Metsa Man, Kone Man ja Simo pudottavat lumia erikoisella keksinnöllä. Artsi huoltaa itse tehtyä halkomakonetta. Popcornin omavaraisuusprojekti alkaa ja ensimmäiset bänditreenit laitetaan tulille.
Starting: 03-05-2026 09:30:00
Biisonimafia on koetuksella, kun rahaa tuotantoon ei vielä ole ja kuvauksiin valmistaudutaan jo täysillä. Tietysti mukaan mahtuu yksi autonrämä. Elokuvasäätiön päätöksiä odotellessa Janne ottaa vähän etäisyyttä.
Starting: 03-05-2026 09:50:00
3/3. Baskimaa, Espanja. Baskimaalla jalkapalloon liittyy kansallisylpeys. Fanit rakastavat baskijuuria vaalivaa Athletic Bilbaota, mutta voisiko perinteistä luopua? Jussi Vatanen tutkii Baskimaan jalkapallokulttuuria.
Starting: 03-05-2026 11:20:00
Kohti FIFAn jalkapallon MM-kisoja 2026 -sarjassa ennakoidaan kesän MM-turnausta kisoihin osallistuvien joukkueiden, paikallisen kulttuurin sekä suurimpien tähtien ja puheenaiheiden kautta.
Starting: 03-05-2026 11:50:00
Susi on palannut eteläisen Suomen metsiin. Alkuperäislajit hirvi ja metsäkauris sekä tulokaslajit valkohäntäpeura ja kuusipeura jakavat metsät suden kanssa, kuten myös yöaikaan liikkuva ilves. Tuotanto: Gustav Munsterhjelm. (Vargskog och hjortmark, Suomi 2025).
Starting: 03-05-2026 12:17:00
Muutos pyyhkäisee Okavangon yli, ja kissapetojen on sopeuduttava. Leijonalauman ydin siirtyy etelään, mutta nuoret naaraat jäävät pohjoiseen. Gepardiemo kohtaa tragedian, mutta toivo palaa.
Starting: 03-05-2026 12:50:00
Lähdemme Skotlannin länsirannikolta Kyle of Lochalshista. Rata kulkee Ylämaan halki ja Speysiden viskialueen läpi Aberdeeniin. Karjan kuljettamiseen rakennetun radan päätulonlähde on nykyään turismi.
Starting: 03-05-2026 13:45:00
Mökkisaunan lauteilla huolet kirpoavat kehosta kuin hikipisarat. Ihminen puhdistuu sisältä ja ulkoa, viimeiset synninrippeet huuhtoutuvat Saimaan sineen.
Starting: 03-05-2026 14:30:00
Millaista on kasvaa ja elää romanina nykypäivän Britanniassa? Stacey Dooley vierailee kolmen nuoren romaninaisen arjessa ja pääsee kurkistamaan yhteisön perinteisiin, haasteisiin ja suuriin unelmiin. (Stacey Dooley: Growing Up Gypsy, Britannia 2025).
Starting: 03-05-2026 15:00:00
Krista ja rikosseuraamustyöntekijä Mervi käyvät läpi koevapaussuunnitelmia. Mona ja Francisca jakavat keittiön ja kielen, mutta kommunikointi henkilökunnan kanssa on haastavaa. Pitkäaikainen päällikkö Kaisa pakkaa tavaransa ja vankilaan odotetaan uutta pomoa.
Starting: 03-05-2026 15:45:00
Voimakas tulivuorenpurkaus Islannissa aiheuttaa ilmansaastetta ja maailmanlaajuista ruokapulaa. Mitä syömme, kun sadot epäonnistuvat.
Starting: 03-05-2026 16:15:00
Jonathan on pyrkinyt aina salaamaan seksuaalisen suuntautumisensa. Jatkuva roolin vetäminen on käynyt niin raskaaksi, että hän on lopulta sairastunut masennukseen. Jonathan on yrittänyt muuttua homosta heteroksi hankkimalla tyttöystävän, pukeutumalla korostetun miehekkäästi ja kieltämällä todellisen minänsä. Häpeä omasta seksuaalisuudesta ja persoonallisuuden naisellisista piirteistä on leimannut koko hänen elämäänsä. Nyt hänen on kuitenkin pakko paljastaa totuus vanhemmilleen ja näyttää heille, kuka hän oikeastaan on.
Starting: 03-05-2026 17:00:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 04-05-2026 00:51:00
Tikitii ja Tik oppivat joka kerta uusia sanoja ja käsitteitä - mitä mahtaa tarkoittaa, kun jokin on alla, täynnä tai ylösalaisin. Usein mukana seikkailee salaa myös viides lintu, Kukkuu. Sarja sopii kaikkein pienimmille katsojille. Se sisältää hyvin paljon toistoa ja selkeitä, yksinkertaisia hahmoja. Tavoitteena on auttaa lasta ymmärtämään eri käsitteiden merkityksiä.
Starting: 04-05-2026 00:53:00
Nuutti harjoittelee haitarinsoittoa, mutta Simon mielestä musiikki on meteliä. Täysi hiljaisuuskaan ei kuitenkaan ole hyväksi, kuten Poppelit saavat huomata.
Starting: 04-05-2026 01:04:00
Laura aarteenetsinnässä.
Starting: 04-05-2026 01:09:00
Alman serkku. Alman taitava Tarmo-serkku tulee kylään ja hurmaa jokaisen. Alma pelkää menettävänsä ystävänsä.
Starting: 04-05-2026 01:12:00
Piilosilla. Nipa ja Pete leikkivät piilosta. Pete on niin hyvä piileskelijä, että Nipa joutuu turvautumaan ovelaan kikkaan.
Starting: 04-05-2026 01:23:00
Lumisella, jäisellä planeetalla liikkuu Lumiluistelija, jolta ei vauhtia puutu. Robolla on täysi työ pysyä mukana.
Starting: 04-05-2026 01:28:00
Jyrki ja Neponen leikkivät askartelemallaan linnalla, hylkeellä ja kuningas-kissa-mustekalalla.
Starting: 04-05-2026 01:33:00
Tuuri, Niki ja Roosa leikkivät puistossa varjomaata, missä saa astua vain varjossa olevalle maalle. Tuuri vaatii Roosaa noudattamaan sääntöjä, vaikka Roosa haluaisi jatkuvasti helpottaa leikkiä.
Starting: 04-05-2026 01:34:00
Kausi 4 / Pennut pelastavat tähden. Kati voittaa laulukilpailun, ja Lupu tähtii joutuu pulaan matkallaan Jännälahteen. / Pennut ja suuri kanapäivä. Kanapäivän kunniakana Kanatuinen katoaa kummallisesti.
Starting: 04-05-2026 01:42:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 04-05-2026 02:04:00
Mestari etsii kynää, ja samalla selviää kuulakärkikynän keksiminen.
Starting: 04-05-2026 02:07:00
Elvis ja Boris järjestävät Emmalle yllätyssynttärit. Juhlapaikkana toimivalla mökillä alkaa kuitenkin tapahtua kummia..
Starting: 04-05-2026 02:14:00
Kausi 3, 12/13. Muumstääll kooll Muum-määma niõǥǥõõzzâst ǩeʹrdded pakkäimmpäällain da haaʹlad vieʹǩǩted tõn teâuddmõõžžâst. Nessnijdd da Nepšš vueʹlǧǧe mieʹldd, leâša määʹtǩ âʹlnn lie måtam vaiggâdvuõđ.
Starting: 04-05-2026 02:26:00
Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Päivän teema on jooga. Ei suomenkielistä tekstitystä.
Starting: 04-05-2026 02:50:00
4/30. Emily pohtii asiaa, josta on vaikeaa puhua. Adiolalla on yhä kädet täynnä, mutta nyt hän on tehnyt päätöksen. Ida palaa vaikeaan ajanjaksoon elämässään.
Starting: 04-05-2026 03:10:00
Maailman nopein kansa, rallikansa, autokansa. Onko tämä suomalaisuuden ydintä? Tosisuomalaisuuden tutkijamme Jari Tervo ja Jani Halme rullaavat matkailuautonsa portaat sisään ja lähtevät selvittämään virtaako suomalaisten suonissa bensaa. Samalla käynnistyy myös veljesten oman kesäauton metsästys. Halvan ja näyttävän kauppakassin, jolla ottaa irti matkakodista. Näyttäytyä kylillä ja saada ihailua.
Starting: 04-05-2026 03:33:00
Mikä tarina liittyy tämän illan kappaleisiin? Sen kertovat Mikko Töyssy, Anni Vuohijoki, Reija Wäre, Sami Sykkö & Waltteri Torikka.
Starting: 04-05-2026 04:02:00
Filosofian tohtori Lasse Lehtinen on ehtinyt olla monessa mukana. Toimittajana, poliitikkona, diplomaattina, lobbarina, kirjailijana, tv-juontajana. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 04-05-2026 05:17:00
Olipa kerran pieni Suomi, joka katseli yksinään meren takana kohoavaa Eurooppa-linnaa ja halusi kovasti mukaan sen hienoihin juhliin. 1990-luvulla haaveesta tuli totta. Miten EU-jäsenyyteen päädyttiin ja kuinka jäsenyys suomalaisten elämää muutti.
Starting: 04-05-2026 06:15:00
Olipa kerran pieni Suomi, joka katseli yksinään meren takana kohoavaa Eurooppa-linnaa ja halusi kovasti mukaan sen hienoihin juhliin. 1990-luvulla haaveesta tuli totta. Miten EU-jäsenyyteen päädyttiin ja kuinka jäsenyys suomalaisten elämää muutti.
Starting: 04-05-2026 06:16:00
Kandit porautuu syvemmälle. Hammaskandit Heikki, Elina, Jonna ja Henna joutuvat vielä viimeiseen käytännön tenttiin, ennen kuin ovet kesätyöhön avautuvat.
Starting: 04-05-2026 06:45:00
Potilaita virtaa traumapäivystykseen. Rie ottaa vastaan miehen, joka ei tunne jalkojaan. Christian päivystää ja joutuu olemaan erossa perheestään. Leikkaussalissa on pitkä yö.
Starting: 04-05-2026 07:15:00
Porvoolaisen Mira Dianoffin ottamissa tatuoinneissa on usein jokin vitsikäs twisti. Samalla ne ovat hänen tapansa ilmaista luovuuttaan. Miran tavoitteena on kerätä iholleen sata tatuointia, jotka kuvaavat hänen elämänsä tärkeitä ihmisiä, hauskoja muistoja ja myös vaikeita aikoja. Isoveljen neuvo "I'm the best, fuck the rest" on ohjannut Miraa läpi elämän. Toimittaja: Lone Widestam.
Starting: 04-05-2026 07:50:00
Norjalainen Severin Rønes on nykyaikainen yksineläjä, joka asuu Storfjorden-vuonon rannalla. Syksy on Severinin lempivuodenaika, sillä silloin alkaa metsästyskausi. Pakastin onkin jo tyhjä, joten saalis on tervetullutta.
Starting: 04-05-2026 08:00:00
Lou, Amy ja Lisa lähtevät Vancouveriin liikematkalle. Samalla he aikovat viettää yhteistä tyttöjen iltaa. Amy ja Lou ajautuvat kuitenkin matkan alussa riitoihin, ja Lisa yrittää saada sisarukset sopimaan välinsä. Katie kokee kovan kolauksen.
Starting: 04-05-2026 09:00:00
Toukokuun kevätkukoistusta. Ruotsalainen luontodokumenttisarja.
Starting: 04-05-2026 09:45:00
Norjalaisten arkkitehtien koteja esittelevän sarjan uudella kaudella keskitytään vanhan säilyttämiseen ja uudistamiseen. Aloitusjaksossa haastatellaan Astrid Rohde Wangia, joka haluaa tuoda esiin talojen ja paikkojen historiaa.
Starting: 04-05-2026 10:00:00
Tänään maisemat vaihtuvat maalta merelle, kun Kasper kokeilee, kuinka loma sujuu vetten päällä. Hän tapaa muun muassa yli sata venettä muotoilleen Hans Groopin.
Starting: 04-05-2026 10:30:00
Katsellaan Tuomon kanssa Pipsa Possu, Katso, minä osaan!, Arvaa kuinka paljon sinua rakastan, Laurin pallovinkit, Dalin leikkiseikkailut, Kynä käteen! sekä Muru.
Starting: 04-05-2026 11:00:00
Suorana Tampereelta, se on Elämäni Biisi! Vieraina tänään: Helena Ranta, Mona Moisala, Sixten Korkman, Susanne Päivärinta & Tommi Liimatta.
Starting: 04-05-2026 12:00:00
Tommi (Antti Luusuaniemi) joutuu Juhiksen (Kari Ketonen) kavereiden bileisiin. Käsikirjoitus: Kari Ketonen. Ohjaus: Lauri Nurkse.
Starting: 04-05-2026 13:17:00
Naisliike teki sukupuolittuneen väkivallan näkyväksi. Turvakodeista tuli pysyviä, raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin. #MeToo vaikutti myös lainsäädäntöön. Mukana mm. Kaisa Tammi, Päivi Honkatukia, Pia Puu Oksanen ja Iida Tani.
Starting: 04-05-2026 13:30:00
Raku-viikolla keraamikot valmistavat pulleita astioita sekä osallistuvat vierastuomari Laima Laurenan koristehaasteeseen.
Starting: 04-05-2026 14:00:00
Tunnelma kiristyy. Nuoret kohtaavat kentällä voimakasta vastustusta ja homofobiaa, mutta tukea tulee myös yllättävältä taholta. Lehtihaastattelut levittävät tietoa tarratoimikunnan toiminnasta Suviseurojen ulkopuolelle, ja he saavat yhä enemmän huomiota seurakentällä.
Starting: 04-05-2026 15:00:00
Ninni käy läpi tekemättömien töiden listaansa, ja Rafael tuntee paineet harteillaan. Milloin putkimies tulee asentamaan vessanpöntön, ja miten juhlasali saadaan valmiiksi häitä varten? Tuotanto: Parad Media, 2022.
Starting: 04-05-2026 15:30:00
Marianne tarvitsee apua ja kääntyy sen ainoan ihmisen puoleen, johon hän luottaa. Yllättävät uutiset Belgiasta tavoittavat Johannan. Sini muistaa jotakin oleellista illasta, jolloin isä katosi. Inkeri käy kotikäynnillä surevan lesken luona ja löytää yllättävän yhteyden.
Starting: 04-05-2026 15:50:00
4/6. Suomen ulkoministeriö lähettää tarkastajan Santiagoon. Brotherus ja Jaamala yrittävät siirtää pakolaiset pois kotoaan. Ruotsin suurlähettiläs Edelstam karkotetaan maasta.
Starting: 04-05-2026 16:40:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 05-05-2026 00:51:00
Tilkku käyttää vanhaa kynsiharjaa Nukan kurajälkien siivoamiseen. Mutta Nukan näkökulmasta sammakon näköinen harja näyttää pelottavalta.
Starting: 05-05-2026 00:53:00
Pikku Papu tuo Helille ja Maijulle J-kirjaimen. Lauluna Tupajumin jamit.
Starting: 05-05-2026 00:58:00
Inkeri ja Alma tekevät listan erilaisista pihapuuhista kesää varten.
Starting: 05-05-2026 01:02:00
Peku on saanut ikävän pöpön ja makaa kotona flunssan kourissa. Sella haluaa piristää potilasta tekemällä Pekun korjaustyöt tämän puolesta. Mutta onkohan Sella yhtä taitava nikkari kuin Peku.
Starting: 05-05-2026 01:03:00
Ystävykset leikkivät piiloleikkiä ja voittaja on, kuten aina, Hermanni. Koska Hermanni voittaa joka kerta, hän ei koskaan pääse etsijäksi. Mistä löytyisi yhtä taitava leikkijä, kuin hän.
Starting: 05-05-2026 01:10:00
Tuomo laulaa laulun Paras ystävä on vierellämme.
Starting: 05-05-2026 01:17:00
Hoitaja Martta. Martta kiinnostuu anatomiasta ja ryhtyy eläinlääkärin apulaiseksi. / Jymyuutinen. Karoliina perustaa lehden ja kaverit saavat toimia reporttereina. Karoliina haluaisi jymyuutisen.
Starting: 05-05-2026 01:19:00
Kurnu hyppää pelastusautoonsa siivotakseen Rehtikylää myrskyn jäljiltä. Tehtävä on luultua haastavampi ja yhteistyö avuksi tulleen Roopen kanssa aiheuttaa omat lisähaasteensa.
Starting: 05-05-2026 01:43:00
Susanna ja Säde pelaavat peliä, jossa maistellaan erilaisia ruokia.
Starting: 05-05-2026 01:53:00
Vilja askartelee Sohvin kanssa Venlan suunnitteleman kukan.
Starting: 05-05-2026 01:57:00
Rossi ja Maikku kilpailevat siitä, kumpi on parempi auttamaan, mutta aiheuttavatkin enemmän haittaa kuin helpotusta.
Starting: 05-05-2026 02:07:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 05-05-2026 02:19:00
Rohkea norsu yrittää ennätystä vapaasukelluksessa. Kuinka käykään syvyyksissä, kun muut jännittävät pinnalla norsun paluuta.
Starting: 05-05-2026 02:22:00
Sol ja Arul lähtevät Zaagstar-pelien päämajan tapaamaan pelifirman ahnetta pomoa. Tiana keksii uuden smoothien ja Stefan myy sitä nerokkaalla alennuksella. Wei on kotona jumissa tätiensä takia.
Starting: 05-05-2026 02:24:00
Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Liikunta-asiantuntija Sofia Åhman antaa vinkkejä jumppaliikkeistä, joita voi tehdä kotona.
Starting: 05-05-2026 02:50:00
5/30. Linn on kyllästynyt ihmisten negatiivisiin kommentteihin. Milissalla ovat tunteet pinnassa. Emily puolestaan pohtii äitiyttä ystävänsä Henrikin kanssa.
Starting: 05-05-2026 03:10:00
Naisliike teki sukupuolittuneen väkivallan näkyväksi. Turvakodeista tuli pysyviä, raiskaus avioliitossa kriminalisoitiin. #MeToo vaikutti myös lainsäädäntöön. Mukana mm. Kaisa Tammi, Päivi Honkatukia, Pia Puu Oksanen ja Iida Tani.
Starting: 05-05-2026 03:31:00
Suorana Tampereelta, se on Elämäni Biisi! Vieraina tänään: Helena Ranta, Mona Moisala, Sixten Korkman, Susanne Päivärinta & Tommi Liimatta.
Starting: 05-05-2026 04:00:00
Kristiina Halkola - näyttelijä, laulaja, kansalaisaktivisti, poliitikko, yrittäjä. Työläisperheen tyttären matka tähtiin ja takaisin. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 05-05-2026 05:15:00
Suomi on ainoa Euroopan maa, jossa jääkiekko on isompi laji kuin jalkapallo. Onko eurooppalaisuutemme jotenkin vajaata? Onko suomalaisuus ristiriidassa eurooppalaisuuden kanssa? Olemmeko eurooppalaisia.
Starting: 05-05-2026 06:15:00
Lohkeamia, reikiä, pelkääviä potilaita. Kandit tarttuvat tosi toimiin ja kohtaavat ensimmäiset potilaansa. Hennan ja Jonnan vasenkätisyys tulee hammashoitolan väelle yllätyksenä.
Starting: 05-05-2026 06:45:00
Potilaskuljettajat ovat järjestäneet työnseisauksen, mutta Michael jatkaa työtään. Rie yrittää rauhoitella lapsipotilaan äitiä traumapäivystyksessä. Christian on ottamassa käyttöön täysin uuden menetelmän.
Starting: 05-05-2026 07:15:00
Kun Yvonne Flygarin tytär Lilly syntyi, lääkäri suositteli perheelle saattohoitoa. Nykyään Lilly on energinen seitsemänvuotias, joka on selvinnyt neljästä leikkauksesta. Samalla perhe tietää, että jossain vaiheessa Lilly tarvitsee uuden sydämen. Toimittaja: Minna Almark.
Starting: 05-05-2026 07:50:00
Norjalainen Severin Rønes on nykyaikainen yksineläjä, joka asuu Storfjorden-vuonon rannalla. Syysmyrskyt ja tuulivahinkojen korjaus teettävät töitä. Metsästyskin jatkuu. Severin näyttää, kuinka hirviä houkutellaan.
Starting: 05-05-2026 08:00:00
Amyn uusi asiakas yrittää jatkaa isänsä ainutlaatuista työtä eläinten parissa, mutta on vaarassa menettää kaiken. Pystyykö Amy selvittämään mistä ongelmat johtuvat? Loun harkitsematon lipsahdus aiheuttaa hankaluuksia kaikille. Katien salaisuus paljastuu.
Starting: 05-05-2026 09:00:00
Kesäkuun herkkyyttä. Ruotsalainen luontodokumenttisarja.
Starting: 05-05-2026 09:45:00
Arkkitehti Bjørn Tandberg haluaa intohimoisesti pelastaa ja varjella vanhoja taloja. Norjalaisten arkkitehtien koteja esittelevän sarjan uudella kaudella keskitytään vanhan säilyttämiseen ja uudistamiseen.
Starting: 05-05-2026 10:00:00
Miltä näyttää kesämökkeilyn tulevaisuus? Kasper tutustuu uusimpiin virtauksiin. Onko tulevaisuuden mökki minitalo kaupungissa vai täysin varusteltu huvila ulkosaaristossa.
Starting: 05-05-2026 10:30:00
Katsellaan Iinan kanssa Urheat pupuset, Sanaleikki, Tie tähtiin, Kielimatkaajat: Henkilökuvat, Vilja hoitaa sekä Untenmaa.
Starting: 05-05-2026 11:00:00
Kauden viimeiseen suoraan lähetykseen saapuvat muusikkolegenda Hector, toimittaja Saska Saarikoski, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma, uimarilegenda Jani Sievinen ja laulaja-lauluntekijä Litku Klemetti.
Starting: 05-05-2026 12:00:00
Tommi (Antti Luusuaniemi) joutuu Juhiksen (Kari Ketonen) kavereiden bileisiin. Käsikirjoitus: Kari Ketonen. Ohjaus: Lauri Nurkse.
Starting: 05-05-2026 13:17:00
Aleksi viettää ystävineen vauhdikasta kalastuspäivää Norjassa. Aki ja Äijä nauttivat ruskasta poikien kesken Sannan ja Antin samotessa Ruotsin riekkomaita. Myös Manulla riittää toimintaa Jussarössä.
Starting: 05-05-2026 13:30:00
Sarjassa matkataan junan kyydissä maailman upeimpien maisemien halki. Reissun varrelle mahtuu monia kiinnostavia henkilöitä, jotka asuvat ja työskentelevät näiden eksoottisten ja kaukaisten junareittien varrella. Toisella kaudella kohteina on muun muassa Taiwan, Itävalta, Norja, Ruotsi ja Alaska. (Most scenic railways, Britannia, 2022).
Starting: 05-05-2026 14:00:00
Kauri ja Leo ovat treffeillä, mutta ilta saa yllättävän käänteen.
Starting: 05-05-2026 14:45:00
Raunioista löytyy yksi eloonjäänyt. Kuka hän oli ja mitä hän teki työmaalla.
Starting: 05-05-2026 15:00:00
Liekinheitin upeampana kuin koskaan! Tältä kuulostaa, kun Linda Lampenius, Pete Parkkonen ja Radion sinfoniaorkesteri yhdistävät voimansa kapellimestari Nicholas Collonin johdolla. Timo Hietalan vaikuttavassa sovituksessa herkkyys ja voima kulkevat rinta rinnan. Taltioitu Helsingin Musiikkitalossa. Linda Lampenius ja Pete Parkkonen edustavat Suomea biisillään "Liekinheitin" Wienin Euroviisuissa 12.-16. toukokuuta. Sävellys ja sanoitus: Antti Riihimäki, Lauri Halavaara, Vilma Alina, Linda Lampenius, Pete Parkkonen Sovitus ja orkestrointi: Timo Hietala Ohjaaja: Jussi Buckbee.
Starting: 05-05-2026 15:53:00
Bérénice lähtee matkalle etsimään itseään, samalla kun Ariane etsii omaa identiteettiään. Samaan aikaan Martine ja Colin joutuvat kohtaamaan Mauden tekojen seuraukset.
Starting: 05-05-2026 16:00:00
6/6. Linda kertoo kaiken äidille. Jotta toipuminen voi alkaa, hänen on kohdattava menneisyytensä. Kuvailutulkattu.
Starting: 05-05-2026 16:21:00
Millaista on kasvaa ja elää romanina nykypäivän Britanniassa? Stacey Dooley vierailee kolmen nuoren romaninaisen arjessa ja pääsee kurkistamaan yhteisön perinteisiin, haasteisiin ja suuriin unelmiin.
Starting: 05-05-2026 16:45:00
Ruotsalaisessa sarjassa ihmiset kertovat kauneusleikkauksistaan. Erik Galli on yrittänyt pitkään salata leikkaukset ystäviltään. Koko asia on aina hävettänyt häntä. Instagramissa Tessa tuntuu elävän vain kauneusleikkauksia varten. Hänelle on tehty kaikki ajateltavissa olevat operaatiot ja hän on kertonut niistä avoimesti seuraajilleen. Silti ympäristö on tuominnut Tessan. Miksi monet häpeävät ja salailevat asiaa? Miksi Erik ei ole kertonut tilanteestaan edes vanhemmilleen? Osa 1/4, T: SVT 2022.
Starting: 05-05-2026 17:30:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 06-05-2026 00:51:00
Pienessä nukkekodissa kaikki lueskelevat kirjoja ja miettivät lempisatujaan. Kukkuluurun lempisadussa on hassu heppalaulu. Kaikki lähtevät mukaan hauskanpitoon.
Starting: 06-05-2026 00:53:00
Saaran ja Aapelin ruudukkohyppely.
Starting: 06-05-2026 01:15:00
Hilla ja Eetu ajelevat ympäri metsää kottikärryllä, jonka pyörä vaappuu uhkaavasti. Siitä huolimatta kyyditettäviä riittää jonoksi asti. Mistä kottikärryyn saadaan uusi pyörä.
Starting: 06-05-2026 01:16:00
Lassi seikkailee mielikuvitusmatkalla kevään tunnelmissa.
Starting: 06-05-2026 01:26:00
Topi tekee syntymäpäivänään toivelistan, joka paisuu paisumistaan.
Starting: 06-05-2026 01:29:00
Tutta yrittää lohduttaa surevaa Oskua, joka on menettänyt ystävän.
Starting: 06-05-2026 01:40:00
Onni säikähtää rysähdyksiä ja paukahduksia. Hän ei tiedä tarkalleen, mitä on tapahtunut, mutta hän alkaa kuvitella kaikenlaista hurjaa.
Starting: 06-05-2026 01:47:00
Jaakko rakentaa S-kirjaimen.
Starting: 06-05-2026 01:54:00
Pilvi ryhtyy hiustaitelijaksi ja suunnittelee innoissan kaikille uudet kampaukset. Kaikki haluavat kuitenkin samanlaiset pehkokampaukset, joita linnut erehtyvät luulemaan pesiksi.
Starting: 06-05-2026 01:56:00
Meritähdet haluaisivat kerrankin määrätä eivätkä vain noudattaa käskyjä. Mimosa päästää heidät päiväksi ruoriin, mutta onko kapteenina olo sittenkään niin helppoa.
Starting: 06-05-2026 02:06:00
Onnea kaikille! Animaatiosarjassa touhuaa porkkanapäinen Touho-poika, joka loihtii milloin mitäkin muovailuvahasta. Lopussa onnitellaan nimipäiväsankareita.
Starting: 06-05-2026 02:18:00
Jooga on saanut alkunsa jo antiikin aikaan. Muinaisessa Intiassa luotiin joogan perusteet, joiden malttia vaativiin harjoituksiin Arkala yrittää perehtyä mestari Laputin johdolla.
Starting: 06-05-2026 02:21:00
Totti haluaa Kapteeni Vastuu -avaimenperän, joten hän tarjoutuu auttamaan Almaa kaupan töissä. Työtä kuitenkin riittää, joten hän pyytää voiman olla supernopea. Ilman Sannia nopeutta ei kuitenkaan voi hallita.
Starting: 06-05-2026 02:25:00
Luukas lainaa Lolalta rahaa Taavi Teräs -kokoelmaan ja muilta siskoilta taas maksaakseen Lolalle takaisin.
Starting: 06-05-2026 02:36:00
Jumppaa SVT:n kotitreeneissä! Liikunta-asiantuntija Sofia Åhman antaa vinkkejä jumppaliikkeistä, joita voi tehdä kotona. Ei suomenkielistä tekstitystä.
Starting: 06-05-2026 02:50:00
6/30. Kaikkitietävät kätilöt ovat alkaneet ärsyttää Linniä. Adiola viettää aikaa perheensä kanssa ja saa tietää synnytyksestä tarkempia yksityiskohtia kuin haluaisikaan. Ida on yrittäjä, joten hän joutuu pohtimaan, kuinka järjestää äitiyslomansa.
Starting: 06-05-2026 03:10:00
Aleksi viettää ystävineen vauhdikasta kalastuspäivää Norjassa. Aki ja Äijä nauttivat ruskasta poikien kesken Sannan ja Antin samotessa Ruotsin riekkomaita. Myös Manulla riittää toimintaa Jussarössä.
Starting: 06-05-2026 03:33:00
Kirjailija, toimittaja, ihmisoikeusaktivisti, kehitysyhteistyöasiantuntija, rauhanliikkeen kannattaja - Elina Sana on ollut monessa mukana. Uransa ehkä kovimpaan paikkaan hän joutui vain 25-vuotiaana Ydin-lehden päätoimittajana keskelle Zavidovo-skandaalia. Sana tiesi vuotajan, mutta painostuksesta huolimatta piti salaisuuden 50 vuotta. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala.
Starting: 06-05-2026 04:02:00
Mikael Nyberg on aina pitänyt matemaattisista pulmista. Myös hänen harrastuksensa vaativat kärsivällisyyden ohella aikaa - niihin lukeutuu muun muassa origamit, joita taitellessa ajantaju katoaa. Muutama vuosi sitten Mikael kärsi vakavasta uupumuksesta. Silloin hän hankki bonsaipuita, joiden hoitaminen auttoi häntä tervehtymään.
Starting: 06-05-2026 04:50:00
Uutta ja yllättävää on tulossa juuri silloin, kun päivä näyttää aamulla helpolta. Hampaan poisto voi vaatia kekseliäisyyttä ja hermoja. Varsinkin jos valo on taskulampun varassa.
Starting: 06-05-2026 06:45:00
Kirurgi Malene on jännittynyt. Hän operoi terveen naisen, joka lahjoittaa toisen munuaisensa. Michael ja hänen tiiminsä odottavat traumapäivystyksessä helikopteria, joka tuo sairaalaan tajuttoman miehen.
Starting: 06-05-2026 07:15:00
Biologi Mattias Kanckos tuntee Pedersören metsät kuin omat taskunsa. Jo lähes 20 vuoden ajan hän on elänyt ja liikkunut luonnossa ja saanut siitä elantonsa. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, että suomalaiset vieraantuvat yhä enemmän metsistä ja niiden eläimistä.
Starting: 06-05-2026 07:50:00
Norjalainen Severin Rønes on nykyaikainen yksineläjä, mutta silloin tällöin hän tapaa kavereitaankin. Ravustusreissulla voi nähdä jotakin yllättävää ja kaunista, ja ravuista on mukavaa laittaa tarjottavaa ystäville.
Starting: 06-05-2026 08:00:00
Tunteet kiehuvat yli, kun Heartlandin ja Prycen hampurilaiskojut kilpailevat asiakkaista Hudsonin markkinoilla. Lyndy tuntee itsensä surulliseksi kinastelevan perheen keskellä. Shane saa yllättäviä uutisia, ja joutuu miettimään arvonsa uusiksi.
Starting: 06-05-2026 09:00:00
Heinäkuun seesteisyyttä. Ruotsalainen luontodokumenttisarja.
Starting: 06-05-2026 09:45:00
Arkkitehti Jan Gunnar Skjeldsøyn mielestä rakennusten pitää mukautua luontoon siten, että myös eläimet, linnut ja hyönteiset viihtyvät ympäristössä. Arkkitehtien koteja esittelevässä norjalaisessa sarjassa keskitytään tällä kertaa vanhan säilyttämiseen ja uudistamiseen. Osa 3/6. (Arkitektens hjem, T: NRK, 2022).
Starting: 06-05-2026 10:00:00
Kasper Strömman tutustuu taiteilijoiden mökkeihin. Hän käy mm. kansallisromantiikan helmessä Hvitträskissä ja vierailee kirjailija David Lagercrantzin luona.
Starting: 06-05-2026 10:30:00
Katsellaan Veetin kanssa Momolu ja ystävät, Hannes Hamsteri, Isot koneet, Nikkaripossut, Miia ja Roni, Ihmeellinen ihminen sekä Tuuri.
Starting: 06-05-2026 11:00:00
Elämäni Biisi kunnioittaa Vesa-Matti Loirin elämäntyötä musiikin ja tarinoiden merkeissä. Mukana muistelemassa Armi Toivanen, Olli Ahvenlahti, Rea Mauranen, Hannele Lauri ja Ilkka Vainio.
Starting: 06-05-2026 12:00:00
Kausi 4, 6/12. Aki ja Äijä yrittävät saada yhteyttä Emiliaan. Aleksi tutustuu taimenen sukelluslaskentaan. Suomujoella Sannan ja Antin jättäessä Riekkolandian taakseen. Minkki-Manu loukuttaa jälleen.
Starting: 06-05-2026 13:30:00
Pauli ottaa harppauksen kansainväliseen somemaailmaan kuvaamalla sisältöjä englanniksi. Tuoreelle äidille Kristiinalle kaikki on uutta, ja Emmankin ajatukset pyörivät vauvoissa. Lauri ja Janina miettivät tulevaisuuttaan.
Starting: 06-05-2026 14:00:00
UMK on Suomen suurin musiikkishow ja yksi euroviisumaailman arvostetuimmista kansallisista finaaleista. Kilpailu kuljettaa voittajansa kotimaisen miljoonayleisön luota satojen miljoonien katsojien eteen Euroviisuihin, maailman suurimpaan musiikkiviihdeohjelmaan. Seuraavat Euroviisut järjestetään Itävallassa toukokuussa 2026.
Starting: 06-05-2026 14:25:00
Francisca kertoo rikoksensa taustoista. Kristaa vankilan arki pitkästyttää. Vanajan henkilökunta tapaa uuden päällikön, Johannan. Mona soittaa vanhalle vankilatutulle Australiaan.
Starting: 06-05-2026 14:30:00
lähetystössä piilotellaan tärkeää sosialistijohtajaa, joka aiotaan salakuljettaa maasta. Poliittinen tilanne kiristyy ja pakolaiset turhautuvat dramaattisin seurauksin.
Starting: 06-05-2026 15:00:00
Kieksi kohtaa romaninuoria, jotka ovat vaikuttaneet opiskelu- ja uravalinnoillaan elämänsä suuntaan. Romanikulttuurissa kunniaan ja häpeään liittyvät perinteet ovat keskeisessä roolissa, ja tämä voi vaikuttaa romaninuorten elämään. Erityisen haastavassa asemassa ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat romanit.
Starting: 06-05-2026 15:50:00
Tunnelma kiristyy. Nuoret kohtaavat kentällä voimakasta vastustusta ja homofobiaa, mutta tukea tulee myös yllättävältä taholta. Lehtihaastattelut levittävät tietoa tarratoimikunnan toiminnasta Suviseurojen ulkopuolelle, ja he saavat yhä enemmän huomiota seurakentällä.
Starting: 06-05-2026 16:20:00